[:] Kahvia [:]

[RobinHuudi]

ALKU
--
Katu vietti helteisessä kesäpäivässä loivasti alaspäin ja vastaantulevilla ihmisillä oli miellyttävät hymyt kasvoillaan. Kaikki oli iloista ja aurinkoista, koko kaupunki kylpi tyytyväisyyden ja ilon tunteessa. Ystäväni ja minä kävelimme silmäillen ohitse lipuvia puoteja jutellen samalla niitä näitä; asiamme koskivat lähinnä jokapäiväisiä askareita, mitä nyt jossain välissä saatoimme myös hieman juoruta ohikulkevien ihmisten vaatetuksesta tai seurapiirielämästämme. Olimme hyvin varmoja itsestämme ja samalla tietoisi ympäristöstä: villejä ja vapaita. Minulla oli kaulassa hamppukoru ja kaverini paidassa oli ydinräjähdys eduskunnassa tekstillä " reboot the system ".

Olimme juuri astumassa erään erityisen ihastuttavan pienen kenkäkaupan ohitse, kun sivultamme kajahti laukaus. Ystäväni lyyhertyi maahan vieressäni ja lähes heti hänen allaan alkoi kasvamaan tummanpunainen verilammikko. Hän oli ollut kiihkeä ympäristönsuojelija ja nyt tylsän harmaa betoni sai viimein hiukan väriä, vaikka en usko hänen sitä aivan näin halunneen tapahtuvan. On jokaisen ihmisen oikeus saada värittää ja koristella ympäristöään. Miksi siis natsivartijat olivat hakanneet ystäväni kun hän oli tehnyt spray-logoja? Ja nyt hän koki väkivaltaisen kuoleman, traagista.

Taisin olla shokissa, koska en huutanut tai tehnyt mitään muutakaan, mitä yleisesti ottaen tällaisissa tilanteissa oletetaan ihmisten tekevän. Nostin katseen hämmentyneenä, kun viereemme juoksi maanviljelijän poika jolla oli savuava haulikko kädessään. Hänellä oli oljenkorsi suussaan ja kainalot olivat aivan kurassa tai jossain muussa ruskeassa, enkä halunnut hajusta päätellen edes tietää mitä se oli.

- Jukra, en tiennytkään, että hän oli teidän kananne, maalaispoika sanoi pahoittelevaan äänensävyyn.
Minun kanani? ajattelin, eihän minulla mitään kanaa ole. Katsoin alas kuolleeseen ystävääni ikään kuin osoittaakseni myös itselleni maanviljelijän pojan sanojen paikkaansapitämättömyyden. Veri pulppusi iloisesti ja mieleeni tuli kuohuva kokis. Hämmennyin hieman tästä mielikuvasta ja ravistin turhautuneena päätäni. Hämmennyin yhä lisää, kun huomasin ystäväni ruumiin kadonneen ja sen tilalle oli ilmestynyt kuollut kala. Verilammikosta johti pitkä viiru alas katua, ikäänkuin joku olisi raahannut jotain; ilmeisesti ystäväni kuollutta tai ainakin pahasti vaurioitunutta ruumista. Seurasin katseellani vanaa, kunnes huomasin kaksi miestä tunkemassa jotain myttyä pakettiauton takaluukkuun. Miehillä oli mustat puvut ja aurinkolasit. Pienet johdot roikkuivat heidän korvistaan, ilmeisesti radiopuhelimen johdot. Valtion salaisia ultra-agentteja, työssään peittämässä raa'an murhan jälkiä.

En voinut ymmärtää tapahtumia, joten käänsin katseeni takaisin vieressäni seisovaan maalaispoikaan joka, huomattuaan mielenkiintoni uudestaan heräämisen, alkoi lausua hartaana siteerauksia raamatusta. Päättelin hänen olevan aivan kahjo ja mieleni alkoi myös tehdä kokista. Syvennyin unelmoidessani kokiksesta kuuntelemaan häntä; ehkä hän yritti näillä vertauskuvilla valoittaa tilannetta, mutta kun aikaa oli kulunut jo vartin verran, niin muutenkin painavaan ja paasaavaan muotoon laadittu puhe alkoi menettää hohtoaan siihen malliin, että tarkastin pojan lasittuneista silmistä, oliko huulipuna ynnä muuta römpelit kunnossa ja tämän jälkeen lähdin; en enää jaksanut kuunnella hänen ylenpalttisia ja muutenkin vaivaavia valituksiaan ystäväni kuolemasta, mikäli ne edes sitä koskivat. Huulipunat ja muut römpelit olivat aivan kunnossa, koska en ollut itkenyt. Pakettiauto kasvatti siivet ja pyrähti lentoon, mukanaan ystäväni kuollut ruumis ja mustapukuiset miehet. Kala kadulla alkoi visertää linnun laululla maamme laulua. Päätin kohtauksen olevan ohi ja jatkoin matkaani.

KIRJASTO
--
Saavuin kirjastoon myöhästyneenä ja kiireessä. Olin edelleen hieman kiusaantunut ja poissaoleva johtuen äskeisestä tapahtumasta ja myöskin sen aiheuttamasta, yllättävästä aikataulun muutoksesta. Kiirehdin pitkin askelin pitkin tomuista käytävää ja saavutettuani katseellani virkailijan, jolle minun piti ilmoittautua, avasin vauhdissa laukkuni ehtiäkseni pikaisesti eteenpäin. Salkun sisältö oli sikin sokin; kuin yllättyneenä äskeisestä höykytyksestä, lyttääntyneenä masentuneeseen kasaan salkun vasempaan laitaan.

Johtuneeko liiallisesta kuumuudesta, mutta laukun paljastama, lähes hypnotisoiva epäjärjestys vei huomioni siinä määrin, että unohdin kiireeni kokonaan seisoin virkailijan edessä ties kuinka kauan; vain ja ainoastaan tuijottaen mysteerisen laukun sisälmyksiin, kuin ennustaja teenpuruihin.
- Ei tässä saa avata salkkuja, sanoi virkailija. Nostin katseeni, yllätyksekseni hieman harmistuneena, kun tarkka havainnointini keskeytettiin. Olin ollut kokonaan salkun sisältämän yllättävän epäjärjestyksen lumoissa ja tuskin olisin edes kuullut virkailijan sanoja, mikäli olisin täysin yllätettynä ja kotitiloissa avannut salkun tuossa sen täysin sekaisessa ja varsin mielenkiintoisassa muodossaan. Syy tähän on ehkä se, että elämäni ja asiani ovat yleensä erityisen tarkassa muodossa ja järjestyksessä, mutta nähtyäni tuon yllättävän kaaoksen melkein koko huomioni kiinnittyi sen maagisiin, uusiin ja erilaisiin; toisenlaisiin piirteisiin.

Laukun uumenissa hyppymyyrät polkivat pieniä generaattoreita, joista sähkö johdettiin pieneen kananmunaan. Se oli minun lounaani, joka kypsentyi välittämättä viesrtävistä kaloista, hulluista maalaispojista tai yhtään mistään. Hyppymyyrätkin vain välittivät hyppimisestä ja pienien generaattoreiden pyörittämisestä. YKsi hyppymyyristä näytti minulle keskisormea ja muistutin itselleni, että en tänään antaisi niille iltapalaksi lainkaan plutoniumia.

Mutta nyt en ollut kuitenkaan kotona ja huomioni oli ollut myös kiinnittyneenä meneillään olevaan tilanteeseen eli jalkojeni jokseenkin hienostuneeseen, mutta tahdikkaaseen liikehdintään. Eikä myöskään sovi unohtaa, että samaisella hetkellä etsin salkusta erästä paperia. Paperissa oli väärinpäin kirjoitettuja loitsuja, jotta niitä ei voisi vahingossa lukea. Ne pitäisi ensin kääntää, jotta ne toimisivat.

Nyt, jouduttuani hieman vastentahtoisesti ja kohteliaisuuden pakottamana nostamaan katseeni, etsintäni oli keskeytynyt ja yllättävä aikalisäys aikatauluuni harmistutti entisestään jo kiusaantunutta mieltäni.
- Miksei saa, kysyin.
- Salkut pitää avata, ennenkuin tullaan jonoon, vastasi virkailija nyrpeään ääneen silmäillen jotain merkityksettömän näköisiä lappusia edessään
- Miksi pitää, kysyin ja kumarruin hieman alemmas etsien hänen katsettaan, joka oli vieläkin liimautuneena ikävystyttävän näköisiin papereihin hänen edessään.
- Mikäli salkkuja aviskellaan ja availlaan vasta, kun oma vuoro tulee niin muut joutuvat aivan turhaan odottelemaan.
- Mutta eihän tässä ole jonoa ja sitäpäitsi, vaikka olisikin, niin tällaisesta asiasta pitäisi tiedottaa; vaikkapa julkisella taululla tai tässä tiskin vieressä, vastasin harmistuneena.
- Tämän nyt pitäisi jokaisen tietää, vastasi virkailija ja käänsi selkänsä minulle siirtyäkseen ikäänkuin palvelemaan muita asiakkaita, vaikka hän äsken ennen tuloani oli istunut toimettomana tiskillä, odottaen saada palvella. En ymmärtänyt tällaista käytöstä ja oletin hänellä olevan jokin tärkeäkin toimi meneillään; ehkäpä hän oli juuri vastikään muistanut tämän, ikäänkuin keskustelumme olisi tämän kiireisen tehtävän palon hänessä herättänyt. Jäin seisomaan ja odottamaan, että hän saisi toimensa hoidettua.
- Nyt on sulkemisaika, hän viimein sanoi.
- Mitä, nyt jo, huudahdin järkyttyneenä.
- Niin, et tulitte kello kolme ja nyt kello on jo puoli kahdeksan. Minun pitää vielä tehdä kierros ja sulkea koko paikka, en minä täällä koko yötä aio viettää. Teidänkin sopisi hankkia itsellenne säädyllinen työpaikka, eikä vain koko päivää toimettomana oleskella yleisissä rakennuksissa. Kerjuussako te täällä olitte? Alkakaahan jo joutua siitä, tai soitan virkavallan peräänne. Tässä, ottakaa nämä rahat niin teidän ei tarvitse nälässä sentään kitua, virkailija sanoi ja hieman kiivastuneena heitti muutamia äkkiä taskustaan kaivamia lantteja lattialle, käänsi selkänsä tylysti minulle ja katosi korot kopisten johonkin käytävien pimentoihin.

Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ja olin ällistynyt tilanteen saamasta käänteestä, etten ollut saanut sanaa suustani koko tilanteen aikana. Nyt, tajuttuani tilanteen kunnolla, mieleni teki lähteä hävyttömän virkailijan perään ja muistuttaa häntä alkuperäisestä tilanteesta ynnä aloittaa keskustelu hänen alkuperäisestä käytöksestään mikä oli ollut, ellei nyt loukkaavaa niin ainakin ylimielistä ja lapsellista.

Päätin kuitenkin rauhoittaa mieleni ja nappasin kananmunan laukustani. Kuorin sen hitaasti ja murensin kuoret virkailijan pöydälle kostoksi.

KAPINA
---

Kun palasin asuntooni perinpohjin järkyttyneenä ja liikuttuneena päivän tapahtumista, niin kello oli jo melkein 26 illalla. Lyijypalkkaiset, pienet pirunhenget pyörittivät pienessä terraariossa ratastoa, joka pyöritti kellon viisareita. Katsoin taskuomenastani ajan ja pikkupirut olivat taas laiskotelleen: isompi seinäkello jätätti melkein 24 minuuttia. Kippasin hieman lisää niiden ravintoa lyijyä pienellä kauhalla niiden ruokinta-altaaseen. Pikkupirut loikkivat häntä savuten kohti ruokinta-astiaa ja alkoivat sulattaa hehkukuumilla henkäyksillä lyijyä sulaksi, jolloin ne nielivät sen. Pikkupirut olivat käteviä kellonpyörittäjiä, koska tekivät töitä kellon ympäri pienistäkin määristä lyijyä. Tosin ne piti uusia parin vuoden välein, kun kekäle niiden sisällä sammui lopulllisesti.

Torakka ryömi sängyn alta ja alkoi laulaa "humpparaa humpparaa, syökää kaikki makkaraa, kyllä Jyrki Käteinen sen kustantaa" viisua maamme laulusta. Istahdin alas tuolille, avasin laukkuni ja heitin uraanikranaatin sen laulavan kidan tukkeeksi, mikä oli näin töykeällä tavalla häirinnyt kotiinsaapumisen leppoisaa tunnelmaa. Torakat eivät pyörittäneet atomimiiluja kovinkaan hyvin käsilaukuissa. Joten päätin höyrystää mokoman riekaleen.

Olin jo kello kohta neljätuhatta ja avaruuskyborgi istahti no niin mikäs tässä on nyt se vitsi se tivasi ja absurdi käsite kosahti jättäen jälkeensä laajenevan mustan aukon. Tulin osaksi universumia "henkien kätkemä" vuonna 2012. Myös alias ja rikkasieppo. Istahdin ja torakka risahti pehvaani. Ripulia kuvalaudoilla. Minä olen Kiltamestari ja "mitä tämä on?" Minä en edes. Ja niin poispäin. Ja kohti myös.

- Kabinettia, vastasi pikkupiru.

- Se on 8-bit nintendo, täydensi torakka murentuvilla hampaillaan.

- Mutta emmekö me pommittaneet sen paikan jo? kysäisi kattotuuletin ja alkoi asentamaan itseensä linuxia.

Seinät alkoivat valua ja "yhtäkkiä" LSD. Murot murisivat vihaisesti torakan suussa. Niistä alkoi valua matoja ja suolenpätkiä. Oksensin ja purge. Tuli parempi olo ja siirryin takaisin kolmanteen ulottuvuuteen.

Seisoin eteisessäni edelleen ja ovi oli sulkeutunut takanani juuri. Yksi silmänräpäys oli tuonut tajuntaani yhtäkkisen vision ja tiesin nyt, että virkailija oli salaa antanut minulle LSD:tä.

Olin kapinan partaalla kun raivosta kihisten nojasin jääkaapin oveen ja sen pinnat väreilivät muodostaen mustikoita. Silmäni olivat teevadin kokoiset ja olotilat muutenkin lokoiset joten päätin nukkua pilven ohitse. Siirryin sohvalle loikoilemaan ja tsiigailemaan henkimaailman näkyjä.


HERÄÄMINEN

---

Kun heräsin, niin päässäni soivat yhä sfäärien laulut. Ja huomasin, että kello neljätonnii. Olin vielä hieman juhannuspäissäni, mutta päätin lähteä kostoretkelle kirjastoon. Vaikka se oli tähän aikaan yöstä kiinni. Niin päätin linnoittautua sinne valmiiksi. Ja kaivaa parit poterot sissisotaa varten.

Nappasin munakellosta parit meskaliinit kitusiini. Ja kituset aukoivat herkästi itsensä vastaanottamaan tämän pyhän aineen. Ja sain tästä voimaa matkalleni suuresti.

Puin kengät jalkaani, mutta yllättäen korostani alkoi kuulua mutinaa. Jalkahien siivoojat olivat muodostaneet occupy-telttaringin varpaideni seudulle. Nämä siivoojat olivat öörtin-sumusta ja niiden rakenne muistutti lähinnä pesusientä. Sumutin niiden päälle kikherne-sumutetta. Jotta rupeaisivat töihin mukisematta. Mutta vahingossa Scott Olsen ja kallo murtui. Niin piti aloittaa välittömästi sensuuri googlessa. Ja myöskin pari virkailijaa lahjoa. Mutta lopulta rupesivat töihin kun lupasin korotusta palkkaan. Niin pääsin sitten hyvin mielen lähtemään.

Saavuin kirjaston porteille juuri kun lyhdynsytyttäjät olivat täydentämässä plutoniumia katulyhtyjen polttoainevarastoon. Odottelin rauhassa porteilla ja viheltelin mahdollisimman syyllisesti, että minuun ei kiinnitettäisi huomiota. Kaivon kengälläni maata ja se Kiinaan. Tiputin sinne riisiä. Koska kiinalaiset tykkäävät riisistä.

Lyhtyjentäyttäjä oli kadonnut, kun pääsimme kiinalaisista kohteliaisuuksista eroon. Heillä oli kova into tarjota minulla vastalahjaksi suolahappoa. Mutta vakuutin, että en käyttänyt happoja. Ja olin aivan selvinpäin. Vaikka oikeasti meskaliiini alkoi juuri potkia sisään. Niin katuvalot näyttivät hieman juhannuspäissään. Ja kivat värit.

Menin kirjaston ovelle. Joka yllättäen olikin auki. Aavistin ansaa joten kaivoin taskustani kannettavan ghost bustersin. Mikä oli sinällään vanha ja täysin paska leffa. Mutta minusta tuntui, että ilmassa oli jotain yliluonnollista. Mutta ilmassa ei ollut ektoplasmaa. Ainoastaan vanhentuneita nuha- ja yskäeritteitä. Ja runkkipapan eritteitä. Jotka olivat ison takin alta valuneet kirjaston porteille, kun hän oli venkannut. Hän oli arvatenkin kirjafiili. Tai sitten ihan viili. Tai kiivi. Tai villi viilikiivi. Päätä itse.

Astuin sisälle ovesta. Sieraimiini tulvahti hajuja vanhoista kirjoista. Ja jokin omituinen sivuhaju, jota on aivan tunnistanut. Mutta haju jäi aivojeni takaosaan vaivaamaan. Aivan kuin olisin aikaisemminkin haistanut sitä. Mutta nyt yllättävässä tilanteessa en tunnistanut sitä.

Aloin kävelemään kohti vastaanottotiskiä, missä olin aikaisemmin kokenut valtion kasvottoman väkivallan minua kohtaan. Mutta kun saavuin sinne niin huomasin, että pöytä oli täynnä rommia. Ja yhtäkkiä tiskin takaa nousi esiin Johnny Depp ja huusi "pullo rommia ja hiiohoi!" Silmäni lämähtivät välittömästi auki. Oikein rävähtivät. Ja olin todella säpinöissä. Kun en oikein tiennyt, näinkö hallusinaatioita. Vai olivatko nuo viskipullot sittenkin olemassa. Johnny Depp oli tarpeeksi aidon näköinen, uskoin häneen kyllä. Päätin pyytä viskipaukut selvittääkseni asian. Johnny-poika kaateli iloisesti pari lasia täyteen ja nakkasi omansa kitusiinsa irvistäen piraattimaisesti. Otin varovaisesti lasin käteeni, kuin peläten sen hajoavan pelkästä kosketuksesta. Meskaliinitripit eivät ole mitään ilman kunnon viskipaukkua. Tai tequilaa. Kaadoin varovasti juomaa suuhuni ja värähdin mielihyvästä, kun sen hivelevät aromit kaivautuivat nenäkarvoihini. Se oli todella hyvää vuosikertaviskiä.

"Mitä kaltaisesi kaunis piraatti tekee tällaisessa paikassa?" kysyin Johnny-pojalta.

"Haaksirikkouduin hollywood-ulottuvuudesta tänne. Pirunmoinen myrsky!" Johnny vastasi ja kaatoi itselleen lisää whiskyä niin että puolet siitä roiskui yli äyräiden.

"Mitä itse teet täällä?" hän kysäisi juotuaan jälleen ykkösellä viskinsä irvistyksen kera.

"Itseasiassa, minä olen täällä tekemässä väijytystä. Tähtäimessäni on eräs pahaluontoinen pahuuden sikiö. Eräs virkailija, joka on ehkä myös vastuussa ystäväni kanan kuolemasta. Aion kostaa hänen kuolemansa. Sitä varten olen täällä."

"Kunnon väijytys on poikaa! Sallinet minun olla avuksi, aina on aikaa jahdata paholaisia!" vastasi Johnny virne naamallaan.

Mietin hetken, että olisiko juopunut hollywood-ulottuvuuden piraatti todella avuksi vai ehkäpä jopa haitaksi. Mutta päätin ottaa hänet messiin. Käskin Johnnya auttaa poteron kaivamisessa. Huomasimme, että kirjaston lattia oli tehty kovasta graniitista mihin ei retkilapioni uponnut. Niin jouduin virittämään C4-panoksen. Ja räjäytimme koko tiskin palasiksi, mutta siitä syntyi myös tyydyttävä kuoppa.

VANKILA

---

Aloin asentamaan miinoja kun Johnny taas alkoi kasata kirjoja poteron eteen, koska meillä ei ollut hiekkasäkkejä. Mutta yllättäen ninjat ja Johnny valeli itsensä bensalla. Ninjat eivät voi napata sinua jos olet tulessa. Huutaen kivusta Johnny hyppäsi ikkunasta kadulle ja alkoi soihtuna juosta katua alaspäin. Räjäytin miinat ja ninjat yhtäkkiä veri splätter. Tapahtui myös poliisit ja armeija. Jouduin suljetulle osastolle vankilaan. Ja nyt kirjoitan tarinaani täältä. En koskaan päässyt kostamaan inhottavalle ja salakavalle virkailijalle. Mutta ajatus on edelleen joka päivä takaraivossani. Se tykyttää kuin haava mikä ei umpeudu. Ja jokin päivä aion karata täältä. Ja viimeinkin kostaa. Ah, kosto. Kosto on parasta kylmän viileänä tarjoiltuna. Olen jo valinnut paikan mistä pääsen pois. Ja opiskellut matrixissa karatea useita vuosia. Neon kansssa. Joten voin tyrmätä kaikki vartijat kun aion toteuttaa pakoni. Mutta nyt minun pitää lopettaa. Koska lääkkeitäni tuodaan. Palataan asiaan..

- Super-mario käsi-stumbelo Karvinen

[Atomisaattori]

Semmoinen trippi ollut   

[Betonishamaani]

Luin

[jem]

lääkkeet.. 

[RobinHuudi]

Message to Eminem:

Yoyo man. How yo like me freestyle? Iknoz obamie is the next rider.- The White Tiger of the West

http://www.youtube.com/​watch?v=y5D2lxzrviw

And bears from Finland: http://www.youtube.com/​watch?v=_dwAi8_-gko

- Guildmaster

[Handuusi]

Sienisato taitaa olla valmis.

[Kiljutron]

Julkaiseppa tee-reseptisi. Haluan samaa tavaraa 

[Susey]

Mitä helvettiä

[NaiNeN]

Tämä pitääkin lukia uusiksi paremmalla ajalla 

[Cesium]

Älä syö sieniä.