[:] Hyvää joulua! [:]

Started by RobinHuudi, Sun 25.11.2012 13:33:57 (UTC+0200)

Previous topic - Next topic

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

RobinHuudi

Tervehdys,

päätin nyt jäädä oikeasti joululomalle.

Viime joulurahan julistukseni jälkeen satoi lunta, mikä saattoi olla yläkerrasta suotuisa merkki, mutta lumet lähtivät ja päätin sitten jatkaa journalismia.

Nyt kuitenkin joulu lähenee ja Lapissa kai sitä luntakin, taidankin siis nyt vetäytyä joulun viettoon.

Aion myös jälleen harkita aktivismin lopettamista ja keskittymistä lähinnä tiedeprojekteihini. Tutkiva journalismi syö liikaa aikavaroja ja on myöskin henkisesti painostavaa "roikkua luussa kiinni" kuukausitolkuilla esim. talvivaara.

Niinpä, koska kuitenkin olen sielultani lähinnä artisti ja tutkija, niin ehkä onkin aika antaa näille sitten se etusija elämässä eikä lähteä ison maailman salaliittoteorioihin sisälle? Siellä ei taiteelle ole sijaa, on vain liskojen varjoja seinillä.

En saa juurikaan tyydytystä journalismin työstä, se on kuitenkin itsensä antamista tavallaan ja tavallaan myös hyvin kuluttavaa, riippuu ihan miten hanakasti luutaan raatelee. Koiramaisuudetkin voi hoitaa muutenkin kuin aina vain haukkumalla, lohikäärmeillä, sisiliskoilla ja paaveilla on oma paikkansa tässä universumissa: parempi siis vain keskittyä omaan tiehensä ja loistaa valoa sillä tavoin? Sillä voiko väkivalta, oli se sitten henkistä tai fyysistä, koskaan olla muuta kuin varjon muoto?

Notta hyvää joulua kaikille! <3


http://forum.bonekobrothers.com/yleinen/%28%29-kiltamestarin-joulurauhan-julistus-%28%29/

Aurinkokin tekee sydämiä näin joulun alla.. <3


http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=X5wfxpXHZB4
[:] Suomen Kiltajärjestelmä [:]

www.forum.SuomenKillat.org

[:] Boneko eli Bonsai Ekosysteemi [:]

www.forum.BonekoBrothers.com

Señorita iCola

No [:]Hyvää joulua[:] vaan ja syöhhän [:]kinkkua[:]  :psp:
Menestykseen on kaksi sääntöä:
1. Älä koskaan paljasta kaikkea.

Betonishamaani

Note to self: Älä avaa Tuomarin triidejä. Mielessä pyörii nyt vain ihmistuhatjalkaiset, paskan syöminen ja höpsähtäneet lääkärisedät.

Quote from: NaiNeN on Thu 25.07.2013 19:38:41 (UTC+0300)
Mie eilen mietin että mitäköhän tuommonen vankilapsykiatri sanois Tuomarista  :think:



paavo

Hyvä päätös.
Tuolleen kävi sisiliskolle, oli viime torstaina työmaalle hyytyneenä...




=Juku=


Me first (rules of traffic)



=Lutris=

#6




:jippii:
Ennemmin huonoa huumoria kuin ei huumoria ollenkaan
Huonoa makua ja riman alituksia jo vuodesta 1964 lähtien
Paskan myivät
Paskaa huumoria jo vuodesta 1964

Quick Reply

Warning: this topic has not been posted in for at least 356 days.
Unless you're sure you want to reply, please consider starting a new topic.

Note: this post will not display until it has been approved by a moderator.

Name:
Verification:
Please leave this box empty:

What is the name of this forum?:
What is the most visible color in our forum?:
Shortcuts: ALT+S post or ALT+P preview