News:

Apachefoorumi Twitterissä:
https://twitter.com/apachefoorumi

Main Menu

Post reply

The message has the following error or errors that must be corrected before continuing:
Warning: this topic has not been posted in for at least 356 days.
Unless you're sure you want to reply, please consider starting a new topic.
Note: this post will not display until it has been approved by a moderator.
Other options
Verification:
Please leave this box empty:

What is the most visible color in our forum?:
What is the name of this forum?:
Shortcuts: ALT+S post or ALT+P preview

Topic summary

Posted by =Juku=
 - Thu 21.06.2018 23:14:50 (UTC+0300)


Amerikkalainen näkemys - saattaapa pitkälti toimia koko kapitalistisessa maailmassa.
Kommunisteilla nuo on muilla otsikoilla
Posted by =Juku=
 - Tue 15.08.2017 11:54:21 (UTC+0300)
Posted by Nopaferox
 - Wed 12.07.2017 22:49:06 (UTC+0300)
Jiihaa, muutako rideon. Pystyykö enää jaloillaan ää.estää, sen puolestaettä ei kaikista pitäs ?  Älekää ny httäilkö ku maullako n uus puhto n ja nurin tässä tunnustelen, pusuja,haleja,rakkautta,kaikille
Posted by jta
 - Mon 15.05.2017 20:45:55 (UTC+0300)
Aika asiallinen kirjoitushan tuo oli.
Posted by paavo
 - Mon 15.05.2017 20:19:39 (UTC+0300)
Taisi olla asiaa tuossa ::osmoke
Posted by =Juku=
 - Mon 15.05.2017 14:44:47 (UTC+0300)
Suomi nappasi jälleen Euroopan pahimman "holhousvaltion" tittelin – alkoholilait erottuivat edukseen

Sunnuntaina 18.11.2012 (Reetta Räty)

Mikä tämä tällainen maa on?
Kun on asunut vuoden Shanghaissa, Suomi näyttää vauraalta, puhtaalta, turvalliselta – ja maalta, joka ei tiedä, mitä seuraavaksi.
Palstalla arvioidaan kotimaan ja maailman asioita, kosketusetäisyydeltä.

Asuin viime vuoden Shanghaissa. Suomeen tullessa kävi niin kuin usein käy: paluu oli hankalampi kuin vieraaseen ja
jännittävään solahtaminen. Shanghai sai mielen sekaisin. Suomi tuntuu tuskaisen tasaiselta. Yritän kuitenkin nauttia
siitä, että näen Suomen vielä hetken toisin kuin tavallisesti. Kun on ollut pitkään pois, katselee kotimaata vieraan silmin.

Miltä Suomi näyttää?

Istun parvekkeella ja tuijotan sitä, kun mitään ei tapahdu. On loppukesä, olen juuri palannut Suomeen. Kodissani
Kalliossa on remontti, joten asun Töölössä. Se on šokeeraavaa. En ole missään nähnyt tällaista verkkaisuutta, puhtautta – ja tylsyyttä.

On kiiltäviä autoja, jotka ajavat kolmeakymppiä, noudattavat liikennevaloja ja ryhmittyvät, vaikka missään
ei ole ketään. On istuimiin suojeltuja lapsia ja korokkeille köytettyjä koululaisia. On pyöräilijöitä ja
sauvakävelijöitä, pyöräkypäröitä ja teknisiä asuja. On turvallista, käytännöllistä, maltillista, yhdenmukaista,
tullimääräykset läpäisevää, ja ihan varmasti on heijastinnauha keskellä kesää.

Koirat, aurinkolasit ja piknikkikorit näyttävät niin kalliilta, että shanghailainen eläisi niillä kuukausia.

Suomi on käsittämättömän vauras maa.

Pyöräilen kesäöissä. Helsinki on puhdas ja kaunis luontoreservaatti. Shanghain läpi virtaavassa
Huangpujoessa lilluu kuolleita kaloja ja roskaa. Kesällä Shanghai lämpenee kosteaksi saunaksi, ja aina haisee: ruoka,
jätteet, autot, katupöly. Helsingissä käyn baarista tullessa meressä uimassa. Missään ei haise miltään. Missään ei ole ketään.

Mannerheimintie on öisin niin hiljainen, että voisi luulla olevansa seniorikodin sisäpihalla.

Joka paikkaan on lyhyt matka. Pyöräilen Taivallahden rantaan ja ihan vain hengitän.

Silti on hirveä ikävä taksimatkaa läpi Shanghain yön. Siellä on teitä viidessä kerroksessa ja ympärillä 23 miljoonaa
ihmiskohtaloa. Perspektiivi, sitä Kiina tarjoaa.

Luen lehtiä. Näen pienen, vähän pelokkaan kansan, joka ihmettelee, mitä tehdä, kun maailma on tullut sen
työpaikoille, katukuvaan, koulun kevätjuhlaan. Katselen paperitehtaalta potkitun miehen kuvaa Hesarista. Ei
suomalaisten pelkoja ja voimattomuuden tunnetta ole vaikea ymmärtää. Voimmeko päättää enää mistään itse?
Ainakaan emme halua tehdä kaikkea itse.

Toimituksen siivoojat ovat ulkomaalaisia. Tyttöjen illassa vertaillaan filippiiniläisen ja virolaisen
kotisiivoojan eroja. Alepassa maahanmuuttajat myyvät kaljaa suomalaisille alkoholisteille.

Suomi tuntuu pysähtyneeltä ja hemmotellulta. Olemme museoesineitä vitriineissä, jumissa kolmikantaan,
hallintohimmeleihin, tapaamme huutaa valtiota apuun, kun tuulee. Kuvittelemme itsevarmasti, että kaikki
haluaisivat asua tässä hienossa ja hyytävässä maassa, mutta eivät raukat syntyneet tänne.

EK sanoo, että meiltä puuttuu kilpailukykyä. Minusta näyttää, että puuttuu kilpailuhalua. Miksi yrittäisi, jos
luulee olevansa paras? Pitäisikö Suomen lähteä maailmalle oppimaan eikä opettamaan?

Joka jumalan teko tässä maassa on luvanvaraista.

Jos joku haluaa muuttaa tänne, se on poliisiasia.

Kuntavaaleissa teeskennellään, että nyt valitaan Suomelle suunta.

Tietenkin Suomi on metsäläisyydessään myös sympaattinen. Otan mediatorilla kuvan presidentin aviomiehestä, joka
pyrkii villapaita päällä kaupunginvaltuustoon.

Käyn melkein joka päivä saunassa. Naisten kanssa ei puhuta miehistä vaan onnellisuudesta. Tämäkin on niin
harvinaista: elämän valinnat ovat omissa käsissämme. Kun ei syntynyt riisipellon laitaan, voi miettiä, jatkaako
proikkarin hommissa vai pitäisikö perustaa firma.

Ystävä Shanghaissa sanoi, että hänen elämässään kaikki on epävarmaa, mutta juuri siksi kaikki on mahdollista.

Kiina elää toivosta. Suomen turvallisuus turruttaa.

Meillä on vapaus, mutta käytämmekö sitä mihinkään?

Kiipeän Lintsin kallioille. Ei kai tarvitse edes sanoa, että saan olla yksin. Kirkas taivas, tyhjä taivaanranta. Jos
olisin täällä matkoilla, rakastuisin Suomeen.

Shanghai on valomeri. Vailla kaupunkisuunnittelua noussut rakennustyömaa. Pilvenpiirtäjien seinissä vilkkuvat
ikuiset jouluvalot. Energian tuhlaus on niin mielipuolista, ettei voi kuin nauraa.

Suomi on niin kohtuullinen ja Shanghai niin kohtuuton.

Ajamme siskon kanssa pohjoiseen. Kun metsät ja pellot muuttuvat soiksi, tiedän olevani kotona.
Porovaroitusmerkki. Vaivaiskoivuja. Itku.

Katson autonikkunasta Suomea ja ajattelen Kiinaa. Kiina kuvitellaan usein pakkovallan alla kärvisteleväksi
halpatuotantotehtaaksi. On se sitäkin. Mutta se on myös muuta. Esimerkiksi ikivanha sivilisaatio, käsittämätön
yhteiskuntakokeilu, vapaa markkina, ja kansakunta, jolla on missio: takaisin suurvallaksi.

Suomesta on rakennettu sotien jälkeen hieno maa. Syödään avokadopastaa, ostetaan lapsille igluasumiseen sopivia
vaatteita ja hoidetaan tasaisuudessa ilmeneviä häiriöitä perustamalla työryhmiä.

Mutta mikä on Suomen missio? Mitä aiomme seuraavaksi?

En minä ainakaan tiedä.

Remontti valmistuu. Kallio, tuo keskiluokan boheemiutopia, se on varsinainen vapaudenriisto. Taloyhtiö on laatinut
pyörien säilyttämisestä aanelosen verran sääntöjä. Rappukäytävässä varoitetaan naapureita siitä, että on
juhlat ja niissä ääntä. Anteeksi että on juhlat? Mitä siihen voi sanoa.

Parveketupakointi halutaan kieltää – mutta lastensuojeluun ei riitä rahaa. Miten riittäisi, kun Suomi
suojelee kaikkia elämänalueita samalla intensiteetillä?

Älä istu ikkunalaudalla, lukee postin ikkunalaudalla, joka on kuin tehty istumiseen.

Hakaniemen hallin myyjä pahoittelee, ettei voi leikata lohta siivuiksi, koska siitä tulisi kalajaloste, eikä
sellaiseen ole lupia.

Portsari selittää, että tupakkaa ostetaan narikasta, koska muuten olisi pitänyt ostaa myyntilupa ravintolan
kaikkiin kerroksiin.

Kun terassi suljetaan puoli kymmeneltä, edes tupakkaa ei saa polttaa loppuun, sillä tämä on Suomi, ja täällä tarjoilija
huutaa asiakkaille: SISÄÄN, järjestyssääntöjen nimissä, SISÄÄN.

Kodin ikkunasta näkyy Pelastusarmeijan leipäjono. Lapset kysyvät, saako Suomessa skeitata sisäpihalla.
Keskitymmekö me ollenkaan olennaiseen tässä maassa?

Tulee lämmin päivä. Tokoinranta ja terassit pasahtavat täyteen. Missä Kiinan humalaiset ovat, kysyi
tokaluokkalainen Shanghaissa. Suomessa ei tarvitse kysyä samaa. Humalaiset ovat kaikkialla. Kalja on kaikkialla.
Koko ajan juodaan.

On häkellyttävää, miten läpitunkevasti viina on osa Suomea. Kun lähes jokainen jonossa valitsee aamupalaksi
keskioluen, tietää olevansa HelsinkiVantaalla.

Syksyn viileyteen, mainostaa Hakaniemen Alko. Hyllyssä on Jaloviinapulloja.

Etsin marketista yksittäisiä kolmosoluita, ristiäisten jatkoille. Ei löydy. Myös sixpack on käynyt pieneksi.
Kaljaosastoilla on läjäpäin yli puolen litran pinttejä, ja jättimäisiä lootia, laareja, mäyriä.

Ei voi olla miettimättä, mitä Suomi pakenee viinaan.

Istun baarissa itsekin. On se hetki illasta, kun tunnustetaan, lohdutetaan, halataan, suukotellaan tyttöjen kesken.
Otamme valokuvia ja suunnittelemme matkaa Berliiniin. Meidän huolemme ovat niin pieniä ja arkemme niin
yksinkertaista. Otetaan vielä yhdet. Aamulla pitää jaksaa nousta laittamaan lapsille telkkari päälle.

Entä jos me suomalaiset olemme kaikkein onnellisimpia, kaikkein vauraimpia ja pääsemme kaikkein helpoimmalla juuri
nyt?

Sodasta ja köyhyydestä on jo aikaa, eivätkä kiinalaiset ole vielä tulleet.

Kirjoittaja Reetta Räty on Helsingin Sanomien toimituspäällikkö.