Kiroilutriidi (kiroilutarpeen yllättäessä, avaa triidi)

[peter]

[Atomisaattori]

Perrrrrrkele

[jii]

Kerpele!

[jii]

Okkei! Emmie enää, mie meen poijes, kauas poijes, muille intternettimaille.

[peter]

Miksi vitussa 

[jii]

Noku ei ollu ku yks lonkero ja se loppu jo.

[=Juku=]

Jäitä hattuun!

Kun tunteet pyrkivät kuumenemaan ja itsehillintä pettämään, kehotetaan laittamaan jäitä hattuun. Vaikuttaa siltä, että nykyisin jäiden tarvetta olisi aikaisempaa enemmän. Sosiaalisesta mediasta ja muualtakin saamme lukea kiukkuista viha puhetta. Osa nuorisosta kiroilee estottomasti julkisilla paikoilla, ja tuleehan ärräpää helposti vanhemmankin kansalaisen suusta, jos kaikki ei suju niin kuin pitäisi. Jonkinlaisen tapakasvatuksen saanut kansalainen tuntee olonsa vaivautuneeksi tällaiseen törmätessään.
Joku esitti julkisuudessa nuorten kiroilusta, että se on heidän tapansa ilmaista tunteensa, joten siitä ei pidä torua. Totta kai kyse on tunteista, nimenomaan hallitsematto. mista ja hillitsemättömistä 
tunteista. Jos siitä ei saisi huomauttaa, niin miten kiroilija tai vihapuhuja voi oppia edes periaatteessa hyviä tapoja?

KIROILUSSA ON sanavalinnalla merkitystä. Alapään termit tuntuvat pahemmilta kuin rehelliset suomalaiset perkeleet. Nuorison v-tyyli kuulostaa tosin usein niin rutiininornaiselta, että kyseinen sana on pikemmiinkin välimerkki ja puheen täyte. Suurista tunteista ei siinä ole kysymys. Hyvä näin, mutta ei se silti kivalta kuulosta.
Jotkut itseään asiantuntijoiksi tituleeraavat sanovat, että on vaarallista tukahduttaa tunteensa, ja siten on terveellistä päästää höyryt ulos vaikkapa juuri kiroilemalla tai kirjoittamalla nettipalstoilla.
Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että sadattelu julkisella paikalla - johon nettikin voidaan lukea - osoittaa huonoja tapoja ja sivistyksen puutetta.

ANTIIKIN FILOSOFIT pitivät itsehillintää tarpeellisena hyveenä, jota ihmisen olisi tavoiteltava kasvatuksen ja itsekasvatuksen tietä. Freud suositteli vihan hillitsemistä ja kesyttämistä. Myös eri uskonnot ovat pyrkineet samaan.
Miksi nykyaika ei aina arvosta hillittyä käytöstä? Onko niin, että globaalin markkinatalouden myllyssä se saa eniten, joka huutaa ja melskaa kovimmin, ja itsensä hillitsevä sivuutetaan?
Aikaamme liittyvä minäkeskeisyys lienee johtanut siihen, että elämä nähdään taisteluksi muita vastaan eikä niinkään yhteistyöksi. Emme koe enää olevamme samassa veneessä, tai jos koemme, kiroilemme muille ja lyömme heitä vihapuheen airolla päähän.
Olisiko liikaa pyydetty, että kodeissa ja kouluissa opetettaisiin nykyistä tehokkaammin itsehillinnän hyvettä ja hyviä tapoja? Voisimme itse kukin pysähtyä miettimään jäiden panemista hattuumme. Siitä olisi etua myös itselle: jos päästämme kielteiset tunteemme valloilleen työpaikalla, kaduilla tai nettikeskusteluissa, olemme menettäneet pelin - kukaan ei kunnioita riehujaa.

Kirjoittaja Pekka Pihlanto on turkulainen professori

[Donkey]

Voi vittuperkeleensaatananhevosenperseensuti

[=Siru=]

fuck you!