Urheilu on puhdasta .... huumepolitiikkaa!

Started by =Juku=, Thu 14.01.2016 17:35:37 (UTC+0200)

Previous topic - Next topic

0 Members and 2 Guests are viewing this topic.

=Juku=


Me first (rules of traffic)

=Lutris=

Ennemmin huonoa huumoria kuin ei huumoria ollenkaan
Huonoa makua ja riman alituksia jo vuodesta 1964 lähtien
Paskan myivät
Paskaa huumoria jo vuodesta 1964

IsoP

Siellä missä liikkuu isoja rahoja on riski tuollaiseen olemassa. Hyvä tietysti että tuokin että edes nyt paljastui tuo ja jospa se taas vähän puhtaampaa olis. Edes hetken. Tai ainakin toivon niin. Tai. Pääasia että Venäjä olis ulkona seuraavista isoista kisoista niin se olis Putinille iso arvovaltatappio :hihi:
Make tea not love

=Juku=


Me first (rules of traffic)

=Juku=


Me first (rules of traffic)



Ledskukkuu

Parempi myöhään jos ei silloinkaan.

=Juku=

Urheilu on huijausten korkeakoulu
Tapio Neva   @lannenmedia.fi
(Turun Sanomat 23.12.17)
Analyysi

Venäjän valtiojohtoinen dopingohjelma on urheiluhuijausten huipentuma. Vilppi, vääryys, alhainen moraali ja keinoja kaihtamaton menestyksen tavoittelu ovat kuitenkin olleet kiinteä osa urheilua antiikin olympialaisista lähtien.

Miksi Volkswagen asensi 11 miljoonaan valmistamaansa dieselautoon päästötuloksia väärentävän laitteen? Miksi Nokian Renkaat lähetti autolehtien rengastesteihin paranneltuja renkaita, joita ei ollut oikeasti edes tuotannossa?
Ne halusivat menestyä.
Kun tavoitellaan menestystä, aina löytyy niitä, jotka hakevat sitä keinoja kaihtamatta.
Se on ihmispopulaation sisäänrakennettu toimintalogiikka – ei vain yrityselämässä, vaan kaikilla elämän osa-alueilla.
Pirstaloituvasta maailmasta ei sellaista pirstaletta löydykään, missä ei esiintyisi jonkinlaista vilppiä.

Mikä on huippu-urheilun tarkoitus?
Menestys.
Joten: niin kauan kuin on urheiltu, on tehty vilppiä.
Antiikin Kreikassa järjestetyistä Olympian kisoista (776 eaa.–noin 400 jaa.) on tarjolla niukasti faktatietoa, mutta se tiedetään, että vilunkiin syyllistyneille urheilijoille pystytettiin heidän nimeään kantaneita häpeäpatsaita.
Nykyaikaisen huippu-urheilun historia on lyhyt, vain runsaan sadan vuoden mittainen. Vilppi ja vääryys ovat olleet läsnä koko ajan, vain keinovalikoima on vaihdellut.
Yksi 1900-luvun alun tunnetuimmista tapauksista liittyy vedonlyöntivilppiin: baseball-joukkue Chicago White Sox hävisi vuonna 1919 yllättäen loppuotteluissa Cincinnati Redsille. Jälkikäteen paljastui, että kahdeksan Soxin pelaajaa oli saanut uhkapelaajilta rahaa häviötä vastaan. Aiheesta on tehty elokuva Lahjotut .
Ammattilaisuus oli olympialaisissa kielletty vuoteen 1992 asti, mutta sääntö oli kuollut kirjain jo syntyessään. Paavo Nurmi uhrattiin varoittavaksi esimerkiksi, kun häneltä evättiin olympiakelpoisuus ammattilaisuuden vuoksi vuoden 1932 kisoihin. Haluttua vaikutusta sillä ei ollut, vaan amatöörisäännön kiertämisen meininki vain kiihtyi.

Urheiluperheen piittaamattomuus omista säännöistään kulminoituu suoritusta parantavien, säännöissä kiellettyjen aineiden käyttöön.
Kansainvälinen yleisurheiluliitto kielsi vuonna 1928 dopingin. Monet muutkin lajiliitot lisäsivät 1930-luvulla sääntöihinsä dopingkieltoja. Dopingvalvonta oli kuitenkin hankalaa, sillä minkäänlaisia testausjärjestelmiä ei ollut, eikä täsmällistä luetteloa kielletyistä aineista.
Meininki oli villiä.
Amfetamiinia käytettiin toisessa maailmansodassa sotilaiden fyysisen suorituskyvyn parantamiseen, ja sitä kautta sen käyttö levisi myös urheiluun.
Anaboliset steroidit tulivat urheiluun 1950-luvulla hevosmaailman puolelta.
Tanskalainen pyöräilijä Knud Enemark Jensen kuoli Rooman olympiakisoissa vuonna 1960 kesken maantieajon. Kuolinsyy oli lääkeaineiden ja piristeiden käyttö. Brittipyöräilijä Tom Simpson kuoli vuonna 1967 Ranskan ympäriajossa. Hän oli ottanut ennen kilpailua amfetamiinia, metamfetamiinia ja konjakkia.
Olympiaperhe havahtui ilmiöön, ja ensimmäiset dopingtestit tehtiin olympiakisoissa vuonna 1968. Testaajat olivat kuitenkin alusta lähtien pahasti jälkijunassa. Vaikka aineiden käyttö oli laajaa, talvikisoissa ei kärynnyt yhtään urheilijaa ja kesäkisoissa kärysi neljä.
Vuosikymmenien saatossa urheilu on muuttunut tieteellisten asiantuntijatyöryhmien ohjaamien urheilijoiden väliseksi kaupalliseksi viihteeksi.

Medikalisaatio eli lääketieteellistyminen on ollut keskeinen osa tätä kehitystä. 1960-luvulla huippu-urheilusta tuli teollinen suorituskyvyn kehittämisen kilpailu.
Itä-Saksa oli yksi suunnannäyttäjistä. On arvioitu, että vuodesta 1966 alkaen Itä-Saksan urheiluohjelman piirissä oli parhaimmillaan mukana vuositasolla 4?700 ammattivalmentajaa, 1?000 lääkäriä, 5?000 erilaista toimihenkilöä ja noin 1?500 tutkijaa. Vuosittain keinotekoisia aineita käyttävien urheilijoiden listalle lisättiin noin 2?000 urheilijaa.
Huippu-urheilusta tuli Itä-Saksalle taistelukenttä, jolla se halusi näyttää voimansa länsimaille, etenkin Länsi-Saksalle.
Itä-Saksa oli omalla joukkueella ensimmäistä kertaa mukana kesäolympiakisoissa vuonna 1972. Se oli 66 mitalillaan heti kolmanneksi menestynein maa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton jälkeen.
Itä-Saksan menestys ei perustunut yksinomaan lääketieteeseen, mutta siitä se tullaan aina muistamaan.
Miten Itä-Saksan järjestelmä poikkesi 2010-luvun Venäjän valtiojohtoisesta dopingohjelmasta?
–?Ei se kauheasti poikennut, Kalle Rantala arvioi.
Rantala on Urheilumuseon tuottaja, joka on tutkinut huippu-urheilun modernisoitumista 1900-luvulta nykypäivään.
Rantala muistuttaa, että systemaattinen dopingjärjestelmä ei ole ollut vain Itä-Saksan ja Venäjän synti.
Yhtä perusteltua olisi esitellä esimerkiksi yhdysvaltalaisen Balco-laboratorion, pyöräilyn ammattilaistallien tai Kiinan dopinghistorioita. Ongelman ydin on kuitenkin vielä laajempi: huippu-urheilussa tehdään vilppiä kaiken aikaa, kaikkialla ja melkein kaikin mahdollisin keinoin.

Me suomalaiset pidämme itseämme mielellään kuuliaisena korkean moraalin kansana. Onko olettamukselle kuitenkaan urheilussa mitään perusteita?
Voimmeko kuitata Lahden MM-hiihtojen joukkokäryt vuonna 2001 ja pesäpallon laajamittaisen sopupeliskandaalin vuonna 1998 yksittäistapauksiksi?
–?Emme ole pyhimyksiä. Suomi on läpinäkyvä demokratia, ja täällä asuu korkeasti koulutettu kansa, ehkä se kuitenkin näkyy tavassamme toimia. Kun jotain isoa tapahtuu, asioille yritetään oikeasti tehdä jotain. Lahden MM-hiihtojen jälkeen reaktio oli jopa poikkeuksellisen kova. Se oli ankaraa draamaa.
–?Norjassa julkinen dopingkeskustelu meni pehmeämmäksi pyörittelyksi: "se oli vain huulirasva", "se oli vain astmapiippu", Rantala hymähtää.
Urheilun etiikan kipupisteisiin kuuluvat myös mammuttitaudista kärsivien suurtapahtumien lieveilmiöt. Kisaisännyyksien jakoon liittyy lahjontaa ja talousrikollisuutta, kilpailupaikkarakentamiseen ympäristö- ja ihmisoikeusongelmia.

Kun ihmisiä häädetään vanhoilta asuinsijoiltaan vuoristosta pois vain siksi, että saadaan rakennettua syöksylaskurata olympiakisoja varten, toiminta ei ole kovin vastuullista.
Tai kun Qatarin aavikolle rakennetaan joukoittain massiivisia jalkapallostadioneita MM-kisoja varten ilman takeita myöhemmästä käytöstä, eikö se lähentele jo ympäristörikosta?
Ekologisuus on nouseva arvo, mutta urheiluperheen hyveisiin se ei kuulu.

Urheilun tarkastelu yhtenä möhkäleenä on vaikeaa, sillä sen sisällä vallitsee paljon erilaisia moraalikoodeja lajeista ja kulttuureista riippuen.
Vapaapainissa vastustajan tainnuttaminen on tavoite, kun useimmissa muissa lajeissa se on ehdottomasti kiellettyä.
Brittiläiselle jalkapalloilijalle kontaktitilanteessa ylireagoiminen eli näytteleminen on häpeällistä, mutta vaikkapa Etelä-Amerikassa se mielletään taidoksi, joka edistää joukkueen pyrkimyksiä.

Useimmissa lajeissa voitontavoittelu on kaiken perusta, mutta lumilautailijalle se ei merkitse juuri mitään. Tärkeintä on hyvä fiilis.
Yksi urheilun sisäistä moraalikäsitystä rapauttava piirre on se, että säännöt eivät ole kaikille samat.
Ässien nelosketjun työmyyrä Tuomas Jalava sai vuonna 2001 työnantajaltaan potkut, kun hän puhalsi aamulla poliisiratsiassa yli sallitun. Samoihin aikoihin Jere Karalahti oli täysverinen sekakäyttäjä, joka jätti toisinaan saapumatta työpaikalleen, kun oli putki päällä. Karalahti ei saanut potkuja, vaan palkankorotuksia, maajoukkuekutsuja ja NHL-sopimuksen.
Sama logiikka on tuttu monille junioriurheilussakin mukana oleville.

–?Tässä tullaan taas siihen, että urheilu on vain osa ympäröivää elämää. Huippuosaajat saavat kaikkialla vähän eri kohtelun, Rantala epäilee.
Entä tulevaisuus . Mitä mahdollisuuksia tiede ja uusi teknologia tuovat urheiluvilppeihin?
–?Geenimanipulaatiosta puhutaan paljon. Ehkä sillä voidaan tulevaisuudessa muokata ihmisistä pidempiä, vahvempia ja nopeampia.
–?Nanoteknologia on toinen asia. Urheiluvaatteisiin voi tulla eräänlaisia tekolihaksia, jotka lisäävät suoritusten voimaa. Vaate- ja varustekontrolli varmasti lisääntyy tulevaisuudessa. Uinnissahan tästä on jo kokemuksia, Rantala toteaa.

Lähde: Kalle Rantalan Keinoja kaihtamatta -tutkielma.

"Geenimanipulaatiosta puhutaan paljon.
Ehkä sillä voidaan tulevaisuudessa muokata ihmisistä pidempiä, vahvempia ja nopeampia."

Kalle Rantala

Tuottaja, Urheilumuseo

Me first (rules of traffic)

Quick Reply

Warning: this topic has not been posted in for at least 356 days.
Unless you're sure you want to reply, please consider starting a new topic.

Note: this post will not display until it has been approved by a moderator.

Name:
Verification:
Please leave this box empty:

What is the name of this forum?:
What is the most visible color in our forum?:
Shortcuts: ALT+S post or ALT+P preview