Jurven turhia trivioita viihteen historiasta.

[Ruutupaitarakastaja]

Egoismi iski, tein ketjun. Siirtäkää oikealle paikalle, jos ei tänne tunnu kuuluvan.

Valistan tasaisen epätasaisin välein tarinoista ihmisistä ja ehkä vähän muustakin viihteen historiasta. Myös muut saavat osallistua. En minäkään sentään kaikkea turhaa tietoa tiedä.



Ketju aloitetaan yhdellä 1970-luvun kohutuimmista ihmiskohtaloista Hollywoodissa. Eli Suomessa lähes täysin tuntemattomalla Robert "Bob" Cranella. Robert Crane oli töissä DJ:nä erilaisilla paikallisradioasemilla Los Angelesissa noussen haastattelemaan sen ajan kuumimpia julkimoita kuten mm. Frank Sinatraa ja Marilyn Monroeta.

Cranen onnenpotkuksi koitui vuosina 1965-1972 esitetty sitcom-sarja Hogans Heroes. Sarja kertoi saksalaisesta sotavankileiristä, josta "vangit" suorittivat omia operaatioitaan. Natsit oli lähes poikkeuksetta esitetty idiootteina ja Crane sankarien johtajana sai kaikkien naisfanien ihailun. Sarja herätti alusta alkaen keskustelua. Natsien näyttäminen tv:ssä oli 60-luvun puolivälissä vielä pieni tabu, mutta keskustelua osittain hiljensi fakta, että suurin osa natsihallintoa näytelleistä oli juutalaisia. Hitleriä ja Göringiä ei koskaan sarjassa näytetty.

Crane oli siihen asti ollut uskollinen perheenisä, jonka löysi sunnuntaisin kirkosta. Vaikeudet alkoivat kun Crane tutustui näyttelijäystävänsä Richard Dawsonin (juontanut mm. jenkkien "voitto kotiin"-versiota) kautta John Carpentieriin. JC toimi siihen aikaan maahantuontifirmassa, joka välitti uusimpia valokuvauskameroita ja myöhemmin videokameroita maahan suoraan tehtailta Aasiasta. Crane valokuvausharrastajana ystävystyi nopeasti Carpentieriin, joka naisiinmenevänä houkutteli hyödyntämään "Kenraali Hoganin" vetovoimaa päästäkseen itse osingoille. Carpentierin suosituksesta Crane löysi tiensä eräälle strippiklubille, jonka bändiin Crane saatiin suositeltua vierailevaksi tähdeksi. (Ravintolassa siis käytiin tasokkaasti puvut päällä ja neitosten strippausta säesti live-bändi.)

Kaverit päättivät yhdistää rakkaat harrastuksensa ja alkoivat kuvaamaan touhujaan. Tämän seurauksena Cranen ensimmäinen avioliitto päätyi eroon yli 20:en vuoden jälkeen v. 1970. Hogans Heroesin kuvauksissa Crane tutustui sivuosaa näytelleeseen Sigrid Valdisiin ja hääkellot soivat miltei heti kun edellinen ero oli valmis. Cranen ensimmäinen vaimo oli ollut erittäin tiukka muutamasta pornolehdestäkin, Valdis puolestaan tiesi millainen mies Bob Crane oli ja hyväksyi touhut täydellisesti, joten vaimo vaihto oli helppo ratkaisu. CBS lopetti yllätten Hogans Heroesin v. 1972 osana "puhdistustoimiaan", vaikka sarja oli edelleen suosittu.

Crane putosi vähän tyhjän päälle, kun kaikki rahat oli mennyt lähinnä naisiin ja hifivehkeisiin. Viitteitä silloin vielä puhtoisen imagon omanneelle Cranelle alkoi levitä hiljalleen ja työt alkoivat olla suhtkot vähissä. Disney teki tietämättömyyttään sopimuksen elokuvasta "superdad", mutta kuvauksissa pornokuvia jakaneen Cranen kanssa ei sopimusta jatkettu. Tuo sama linja näyttelijöiden "puhtoisuuden" kanssa taitaa olla voimassa vielä tänäkin päivänä.

Vähitellen Crane kyllästyi tähtensä hiipumiseen (Sigrid Valdis haki jo myös avioeroa) ja managerin ohjeiden avulla yritti päästä uudelleen huipulle. Ensimmäisenä askeleena kohti uutta elämää oli päästä seksiaddiktion ruokkimiseen johtavista kavereista eroon. Ensimmäisenä tietysti John Carpentieristä. Ravintolassa hän tapasi JC ja sanoi hänelle vanhanmallisen ystänyyssuhteen olevan ohi. Crane palasi sen jälkeen kotiin ja he puhuivat vielä puhelimessa. Aamulla Crane löydettiin sängystään kuolleena. Hänet oli murhattu oletettavasti kameran jalustalla, jota ei ikinä löydetty. Lisäksi hänen kaulan ympärille oli solmittu lampun sähköjohto ja hänen päällensä oli runkattu. DNA:ta ei siihen aikaan tapahtumapaikkana toimineessa pikkukylässä käytetty ja tutkimuksessa hutiloitiin ratkaisevasti. Tapaus avattiin uudelleen 1990 Dna:n ja uusien todisteiden mukaantulon myötä, mutta lopullista varmuutta Carpentieriin syyllisyyteen ei saatu. Hän kuoli vuonna 1998.

[Ruutupaitarakastaja]

Vol 2 heti perään, vaikka nyt lipsahdetaankin musiikin puolelle.

"Mama" Cass Elliot s.1941 – k.1974


Varsinainen rock-musiikin outolintu. Oli uransa huipulla "Mamas and the Papas"-yhtyeessä, jonne pääsi päättäväisyytensä ja jumalaisen äänensä avulla. Kuten senaikaisiin tarinoihin kuului, ennenaikainen kuolema vei suuren taiteilijan. Hän oli ollut esiintymässä Lontoon Palladium-teatterissa kahden viikon ajan ja oli viimeisenä iltana ennen nukkumaanmenoa kertonut ystävälleen saaneensa joka ilta "standing ovationit" ja kertoi olleensa hyvin väsynyt. Aamulla hänet löydettiin kuolleena 32-vuotiaana. Urbaani legenda kertoo Elliotin tukehtuneen kinkkuvoileipään, mutta todelliseksi kuolisyyksi paljastui sydänkohtaus.

edit. Täsmälleen samaan asuntoon kuoli muuten Whon rumpali Keith Moon n. 4 vuotta myöhemmin.

[Betonishamaani]

Lisäksi hänen kaulan ympärille oli solmittu lampun sähköjohto ja hänen päällensä oli runkattu.

[Kastori]

sounds like a party..

[Ruutupaitarakastaja]

Lisäksi hänen kaulan ympärille oli solmittu lampun sähköjohto ja hänen päällensä oli runkattu.

Törmäsin yhtenä iltana murhapaikalta polisin ottamaan kuvaan, kun etsin Cranesta lisää infoa.   

[nahkaparturi]

Lisäksi hänen kaulan ympärille oli solmittu lampun sähköjohto ja hänen päällensä oli runkattu.

Törmäsin yhtenä iltana murhapaikalta polisin ottamaan kuvaan, kun etsin Cranesta lisää infoa.   

No missä ne kuvat viipyy?

[Ruutupaitarakastaja]

Lisäksi hänen kaulan ympärille oli solmittu lampun sähköjohto ja hänen päällensä oli runkattu.

Törmäsin yhtenä iltana murhapaikalta polisin ottamaan kuvaan, kun etsin Cranesta lisää infoa.   

No missä ne kuvat viipyy?

Kuuluu minusta extremen puolelle, jos joku haluaa ne kaivaa esiin. Siksi en tännekään niitä etsinyt.

[Ruutupaitarakastaja]

VOL 3:
Sitten autoon, jonka ratissa James Dean menetti henkensä, Porsche 550 Spyderiin. Lempinimeltään iki-ihana "Little bastard"


Kun James Dean oli menossa hakemaan autoaan, hän pyysi ystäväänsä Alec "Obi-Wan Kenobi" Guinnessia mukaansa. Nähdessään auton Guinness oli todennut, että "jos nyt istut tähän autoon, niin kuolet viikon päästä." Näin todella 30.9.1955 kävikin.

Kolarin jälkeen autonromu myytiin 2500:lla dollarilla George Barrikselle. Kun auto tuotiin Barriksen pihaan ja sitä purettiin trailerista, se putosi mekaanikon päälle murtaen hänen molemmat jalat. Barris purki autoa osiin ja myi moottorin ja voimaansiirron kahdelle kilpa-ajajalle. Moottiron autoonsa saanut kuoli ajaessaan päin puuta ja "pikku paskiaisen" voimansiirtoa autossaan käyttänyt loukkantui vakavasti, kun auto yhtäkkiä oli "jumittunut" ja pyörähti katon kautta ympäri...

"Paskiaisesta" oli jäljellä vielä kaksi ehjää rengasta, jotka Barris myi eteenpäin. Niiden uusi omistaja joutui onnettomuuteen, kun 2 pyörää räjähti samanaikaisesti ja tyyppi ajoi ojaan... Hyvin ei käynyt myöskään auton veristä istuinta ja ohjauspyörän varastusta yrittäneille, jotka satuttivat itseään kesken varkauksien.

Kuultuaan onnettomuuksista High Way Patrol halusi lainata auton varoittavaksi esimerkiksi näyttelyynsä. Näyttelyä oli esitelty muutama päivä kun siellä syttyi tulipalo ja lähes koko autotalli paloi maan tasalle. Ainoa auto, joka ei palossa vahigoittunut oli "little bastard". Toisessa näyttelyssä Sacramentossa se putosi esitysjalustaltaan ja mursi vieressä olleen lantion. Onnettomuudet ja läheltä piti-tilanteet seurasivat auton kuljetuksia monet kerrat. Lopulta seuraavana vuonna (1960) autoa kuljettanut rekka katosi, eikä sitä ole nähty sen jälkeen. Enkä yhtään ihmettele, miksei sitä edes haluta etsiä.

[The Änes]

Triviaa

[Ruutupaitarakastaja]

Triviaa

Kiinnostaako nää muka oikeesti jotakuta?