Apache IRC:
#Apachefoorumi
@ irc.irchighway.net


Quote from: EffiAvoin kirje kansanedustajille: Lex Nokia
Maaliskuu 3, 2009 - 12:45
Avoin kirje 03.03.2009
Arvoisat Suomen kansan edustajat
Suomen perustuslaki säätää kansanedustajan toimesta seuraavaa:
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."
Jos lainvalmisteluprosessi Lex Nokian kohdalla ei ole herättänyt mielessänne lainkaan epäilyksiä, niin äänestäkää toki, kaikkinensa, vapaasti lakiesityksen hyväksymisen puolesta hyvällä omatunnolla.
Jos sen sijaan mielessänne on herännyt pieninkin epäilyksen siemen perusteettomasta puuttumisesta kansalaisten perusoikeuksiin tai epäasiallisesta vaikuttamisesta, velvollisuutenne Suomen kansan edustajana on äänestää lakiesitystä vastaan.
Demokratia ei toteudu vain sillä, että aina muutaman vuoden välein äänestetään vaaliuurnilla. Demokratian oleellisempi testi on se, mitä tapahtuu joka päivä, jokaisen kansalaisen, ja etenkin jokaisen kansanedustajan valinnoissa. Mikä on teidän valintanne?
Tapani Tarvainen
puheenjohtaja, Electronic Frontier Finland - EFFI r.y.
http://www.effi.org/
Quote from: Baz on Wed 25.02.2009 16:01:57 (UTC+0200)Ensi keskiviikkona sitten äänestys lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä.Läpihän se meni

Quote from: HSEduskunta hyväksyi Lex Nokian – 47 kansanedustajaa poissa
Eduskunta hyväksyi sähköisen viestinnän tietosuojalain muutoksen äänin 96–56.
Poissa kiistellyn Lex Nokian äänestyksestä oli oli 47 kansanedustajaa.
Vihreistä Johanna Sumuvuori ja Jyrki Kasvi äänestivät hallituksen esitystä vastaan.
Kuusi vihreää oli poissa äänestyksestä ja loput äänestivät hallituksen esityksen puolesta.
Aiemmassa vaiheessa lakia vastaan oli äänestänyt myös kolme muuta vihreiden kansanedustaja. Heistä Ville Niinistö oli paikalla, mutta ei äänestänyt. Kirsi Ojansuu ja Johanna Karimäki oli nimenhuudossa kirjattu poissaoleviksi.
Laki mahdollistaa työnantajille tietyin ehdoin oikeuden tutkia työntekijöidensä sähköpostien tunnistetietoja. Niitä ovat esimerkiksi tiedot viestien vastaanottajasta ja ajankohdasta. Viestien sisältöjen tutkimiseen laki ei anna oikeutta.
Quote from: EffiLehdistötiedote
Electronic Frontier Finland ry
Vapaa julkaistavaksi heti
Helsinki 4.3.2009
Effi: Presidentin syytä selvittää urkintalain perustuslainmukaisuus
Electronic Frontier Finland - Effi ry on pettynyt eduskunnan päätökseen hyväksyä ns. Lex Nokia. Laajalla kansalaismielipiteellä, oikeusoppineiden kannanotoilla ja jopa poliisilaitoksen huolella rikostutkinnan heikentyvistä mahdollisuuksista oli yllättävän pieni vaikutus kansanedustajien äänestyskäyttäytymiseen.
"Tämä on synkkä päivä sekä kansalaisten perusoikeuksien että maamme kansanvallan kannalta", toteaa Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen. "Perustuslain tulkinnan politisoiminen ja alistaminen kansanedustajia sitoviin ryhmäpäätöksiin on hyvin huolestuttavaa."
Effi vetoaa tasavallan presidenttiin Tarja Haloseen, että hän ennen lain allekirjoittamista pyytäisi korkeimmalta oikeudelta lausunnon lain perustuslaillisuudesta.
Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen kommentoi: "Tämän luulisi olevan myös lain kannattajien intressissä, sillä näin saataisiin ei-poliittinen arvio lain erustuslainmukaisuudesta maan johtavien juridisten asiantuntijoiden toimesta."
Mikäli laki kaikesta huolimatta astuu voimaan, Effi aikoo tehdä valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. EIT valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen toteutumista siihen sitoutuneiden maiden oikeuskäytännössä ja myös lainsäädännössä.
"Mielestämme tämä urkintalaki rikkoo kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaa yksityisyyden suojaa. Luotamme siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätyy samalle kannalle", toteaa Tarvainen.
Effi muistuttaa, että perustuslakivaliokunta otti lähinnä kantaa lain työntekijöitä koskeviin kohtiin. Sen sijaan yleisemmät yhteisötilaajien oikeudet saivat paljon vähemmän huomiota osakseen, vaikka näiden merkitys luottamuksellisen viestinnän vaarantamisessa on todennäköisesti suurempi. Lisäksi kysymyksiä herättää mm. perustuslakivaliokunnan näkemys, jonka mukaan perusoikeudet tulevat kyseeseen vain viranomaistoimintaa vastaan. Järjestö ihmetteleekin, ulottuuko tämä
tulkinta myös esimerkiksi oikeuteen elämään.
Quote from: Baz on Tue 24.02.2009 20:58:35 (UTC+0200)Saa nähdä kuinka huomenna käy.
Quote from: ISEduskunta hyväksyi Lex Nokian sisällön
Eduskunta on hyväksynyt kiistellyn Lex Nokian sisällön. Vihreiden Johanna Sumuvuoren ja vasemmistoliiton muutosehdotukset kaatuivat äänestyksissä.
Viisi vihreiden kansanedustajaa äänesti hallituksen esitystä vastaan. Sumuvuori esitti kiistalakia rajattavaksi niin, että viestien tunnistetietoja saisi käsitellä vain yrityssalaisuuksien vuotamistapausten selvittämiseksi. Näin esimerkiksi taloyhtiöt, kirjastot ja oppilaitokset olisi rajattu tunnistetietojen käsittelymahdollisuuden ulkopuolelle.

Saa nähdä kuinka huomenna käy.Quote from: HSLex Nokialle ei löytynyt vihreistä yhtään ymmärtäjää
Sähköisen viestinnän tietosuojalaille eli Lex Nokialle ei löytynyt tiistain eduskuntakeskustelussa ensimmäistäkään ymmärtäjää vihreiden joukosta. Hallituspuolueen kansanedustajat haukkuivat lain valmistelun ja sisällön. Heidän mukaansa laki nakertaa suoraan ihmisten perusoikeuksia.
Vihreät pysyivät kuitenkin melko rauhallisina. He käyttivät pitkän keskustelun aikana puheenvuoroja harvakseltaan eräänlaisina täsmäiskuina.
He puuttuivat muun muassa lain kolmikantaisen valmistelun mielekkyyteen esimerkiksi kirjastojen tietoturvallisuuden kohdalla. Arvostelu kohdistui myös lain muuhun valmisteluun.
Vihreiden asema hallituspuolueena vaikutti kansanedustajien käyttäytymiseen. Muut hallituspuolueiden edustajat tai oppositio eivät käyneet millään tavalla vihreiden kimppuun.
Kyseessä saattoi olla taktinen valinta: vihreille ei haluttu antaa heidän haluamaansa julkisuutta ja marttyyrin asemaa.
Eduskunta äänestää lakiesityksen sisällöstä huomenna. Tuolloin vihreät ryhmittyvät oman vastalauseena ja pykälämuutostensa taakse. Mielenkiintoista on nähdä miten vihreiden ryhmä käyttäytyy ensi viikon keskiviikkona, kun esillä on lain hylkääminen.
Vasemmisto-oppositio hyökkäsi rajusti lain kimppuun. Lain hylkäämistä vaadittiin sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton riveistä.
Asiasta mietinnön tehneen liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas) oli tiukkana.
"Jos laki tulee hyväksytyksi esitetyssä muodossa, ihmisten perusoikeudet saattavat tulla loukatuiksi."
Vasemmistossa ymmärrettiin lain suurimmaksi motiiviksi yrityssalaisuuksien varjelemisen, mutta ihmeteltiin valvonnan ulottamista taloyhtiöihin, kuntiin, valtion virastoihin ja yliopistoihin.
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) torjui johdonmukaisesti arvostelun ja julisti lain valmistelun poikkeuksellisen hyväksi.
Sali oli harvinaisen erimielinen. Yhtä mieltä ei oltu edes siitä, oliko vanha laki huono vai hyvä. Saatikka sitten siitä, onko uusi laki selkeä vai täysin tulkinnanvarainen.
Myös painostuksesta puhuttiin.
Kahvilan pöydässä puhemies Sauli Niinistö (kok) arveli, että "alan miehet" kestävät painostuksen, koska painostajaa voi aina vastustaa. Hänen mielestään hankala asia on "sitouttaminen". Hänelle sitouttaminen on esimerkiksi sitä, että etelän herroja kestitetään Lapin kelomajoissa.

Quote from: ILLex Nokia: Susi jo syntyessään
- Ei tällaista lakia pitäisi säätää, tuskailee valiokunnan puheenjohtaja omalla johdollaan valmistellusta "Lex Nokiasta".
Sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos tulee tänään eduskunnassa ensimmäiseen täysistuntokäsittelyyn.
Lakiesityksen valmistelusta eduskunnassa vastanneen liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas) sanoo, että tässä muodossaan lakiteksti on heikkotasoisin, mitä hän muistaa 18 vuoden kansanedustajauraltaan.
- Kyllä tulee niin vaikea järjestelmä, että en minä näin epäselvää lakia ole tainnut toista tavata.
Laki on Korhosen mukaan tulkinnanvarainen ja sisältää sellaisia harmaita alueita, joista kukaan ei tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat.
Yrityksille lain soveltaminen tulee maksamaan maltaita.
- Harvoin näin kallista lainsäädäntöä on yritysten näkökulmasta ennen tehty.
Kuka ymmärtää?
"Lex Nokia" ei tässä muodossaan täytä lainsäädännölle asetettuja tavoitteita, johdonmukaisuutta, selkeyttä ja kansalaisille avautuvuutta.
Korhonen epäilee, ettei lain soveltamisesta selvitä kenttätasolla muuten kuin juristien johdolla. Myös työntekijäpuoli tarvitsisi lainsäädännön läpikotaisin tuntevaa apua, mutta onko siihen varaa?
- Tämä ei kyllä avaudu kellekkään, ei edes asiantuntijoille. Ei tällaista lakia pitäisi säätää.
Korhonen myöntää, että vuonna 2004 säädetty lain edellinen versio on eräin osin vielä huonompi.
- Mutta kyllä tässä tulee esimerkiksi työnantajalle sellaisia velvoitteita oman järjestelmänsä kuntoon saamiseksi, että ...
Quote from: LexA on Mon 02.02.2009 18:18:04 (UTC+0200)EsimerkiksiQuote from: D-ude on Mon 02.02.2009 18:03:20 (UTC+0200)Juu tiiän.Quote from: LexA on Mon 02.02.2009 18:02:03 (UTC+0200)remote desktop on ihan jees, mutta siinä on se paha vika, että joudut kirjautumaan omilla tunnareilla tai koneeseen tunnetuilla tunnareilla sisään. On olemassa softia, jotka näyttävät sinulle suoraan koneen desktopin ja senhetkisen tilan riippumatta siitä kuka on kirjautunut sisään.Quote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:56:24 (UTC+0200)Etähallintasoftat muutenkin on kehittyny melkolailla. Mä itseasiassa oikeasti tykkään tän XP pron sisäänrakennetusta etäkäyttöjärjestelmästäkin. Pirun kätevä.Quote from: LexA on Mon 02.02.2009 17:55:11 (UTC+0200)ja etähallintasoftat koneille joilla pääsee koneille joissa ei ole muuri päälläQuote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:53:45 (UTC+0200)On. Erittäinkin fiksuja.
On olemassa tosi fiksuja ohjelmia skannata tietoliikennettäOhan noita paljonkin.
DameWare ja Radmin on ainakin tullu tutuksi allekirjoittaneelle.

Quote from: D-ude on Mon 02.02.2009 18:03:20 (UTC+0200)Juu tiiän.Quote from: LexA on Mon 02.02.2009 18:02:03 (UTC+0200)remote desktop on ihan jees, mutta siinä on se paha vika, että joudut kirjautumaan omilla tunnareilla tai koneeseen tunnetuilla tunnareilla sisään. On olemassa softia, jotka näyttävät sinulle suoraan koneen desktopin ja senhetkisen tilan riippumatta siitä kuka on kirjautunut sisään.Quote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:56:24 (UTC+0200)Etähallintasoftat muutenkin on kehittyny melkolailla. Mä itseasiassa oikeasti tykkään tän XP pron sisäänrakennetusta etäkäyttöjärjestelmästäkin. Pirun kätevä.Quote from: LexA on Mon 02.02.2009 17:55:11 (UTC+0200)ja etähallintasoftat koneille joilla pääsee koneille joissa ei ole muuri päälläQuote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:53:45 (UTC+0200)On. Erittäinkin fiksuja.
On olemassa tosi fiksuja ohjelmia skannata tietoliikennettä
Ohan noita paljonkin. Quote from: LexA on Mon 02.02.2009 18:02:03 (UTC+0200)remote desktop on ihan jees, mutta siinä on se paha vika, että joudut kirjautumaan omilla tunnareilla tai koneeseen tunnetuilla tunnareilla sisään. On olemassa softia, jotka näyttävät sinulle suoraan koneen desktopin ja senhetkisen tilan riippumatta siitä kuka on kirjautunut sisään.Quote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:56:24 (UTC+0200)Etähallintasoftat muutenkin on kehittyny melkolailla. Mä itseasiassa oikeasti tykkään tän XP pron sisäänrakennetusta etäkäyttöjärjestelmästäkin. Pirun kätevä.Quote from: LexA on Mon 02.02.2009 17:55:11 (UTC+0200)ja etähallintasoftat koneille joilla pääsee koneille joissa ei ole muuri päälläQuote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:53:45 (UTC+0200)On. Erittäinkin fiksuja.
On olemassa tosi fiksuja ohjelmia skannata tietoliikennettä
Quote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:56:24 (UTC+0200)Etähallintasoftat muutenkin on kehittyny melkolailla. Mä itseasiassa oikeasti tykkään tän XP pron sisäänrakennetusta etäkäyttöjärjestelmästäkin. Pirun kätevä.Quote from: LexA on Mon 02.02.2009 17:55:11 (UTC+0200)ja etähallintasoftat koneille joilla pääsee koneille joissa ei ole muuri päälläQuote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:53:45 (UTC+0200)On. Erittäinkin fiksuja.
On olemassa tosi fiksuja ohjelmia skannata tietoliikennettä

Quote from: LexA on Mon 02.02.2009 17:55:11 (UTC+0200)ja etähallintasoftat koneille joilla pääsee koneille joissa ei ole muuri päälläQuote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:53:45 (UTC+0200)On. Erittäinkin fiksuja.
On olemassa tosi fiksuja ohjelmia skannata tietoliikennettä
Quote from: D-ude on Mon 02.02.2009 17:53:45 (UTC+0200)On. Erittäinkin fiksuja.
On olemassa tosi fiksuja ohjelmia skannata tietoliikennettä

Page created in 0.053 seconds with 22 queries.