Pitäsköhän appiukolta kysellä noita SDP:n juttuja.

Se kun on ollut aikoinaan monta vuotta siellä pääsihteerinä 

 

Muistan ajan, jolloin töllöstä tuli vain muutama mustavalkoinen ohjelma/ilta
Olkaa kiitollisia arskalle, joka toi värin elämäänne.

Taas näemme kaiken väreissä  

 

Quote from: omglolnoob on Thu 24.09.2009 22:47:12 (UTC+0300)
PENISPENISPENISPENIS

Tuon unohit

Tuomarilla on hyvät värit

Kyllähän nyt jokaiselta pitäisi punakantinen kirja löytyä. 

No joo. Led-valaisimet ovat ihan kivoja, mutta ei tuolla 20% hyötusuhteella vielä kuuhun mennä. Vanha kunnon hehkulanka on halpaa tekniikkaa. Hyötysuhde on jotain 5% mutta samalla kämppä lämpenee. Valkoiset ledit muuttavat 80% energiasta lämmöksi ja maksavat liikaa 

 

PunakaartiOneRiotYahooAmazonTwitterdel.icio.us
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
   Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Punakaarti tarkoittaa yleensä vasemmistolaisen työväenliikkeen puolisotilaallista järjestöä. Useimmin sanalla viitataan Suomen sisällissodan kapinallisiin, joita tämä artikkeli käsittelee. Venäjällä ja Neuvosto-Venäjällä punakaartilaisiksi kutsuttiin kansankomissaarien neuvoston puolesta taistelleita, sotamiesneuvostoja perustaneita sotilaita. Punakaartit autonomisina ja kansanvaltaisina yksikköinä lakkautettiin 23. helmikuuta 1918 Neuvosto-Venäjällä, kun ulkoasiain kansankomissaari (ulkoministeri) ja punakaartien komentaja, Lev Trotski, organisoi kurinalaisen puna-armeijan torjumaan saksalaisten hyökkäystä Latvian, Viron ja Pihkovan alueen kautta kohti Petrogradia. Saksassa 1919 vallankumoukseen pyrkineitä punakaartilaisia kutsuttiin Rooman aikaisen orjakapinajohtaja Spartacuksen mukaan spartakisteiksi.
Punakaartilainen Messukylästä

Myös Kiinan kulttuurivallankumoukseen aktivoituja ihmisiä kutsuttiin punakaartilaisiksi ja suomalaiset maolaiset antoivat lehdelleen nimeksi Punakaarti.
Sisällysluettelo
[piilota]

    * 1 Punakaartien synty Suomessa
          o 1.1 Vuoden 1905 suurlakko
          o 1.2 1906 Viaporin kapina
    * 2 Suomen sisällissota
    * 3 Punakaartin organisaatio
    * 4 Katso myös
    * 5 Lähteet
    * 6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Punakaartien synty Suomessa

[muokkaa] Vuoden 1905 suurlakko

Suomen ensimmäiset työväenkaartit, punakaartit perustettiin 1905 suurlakon yhteydessä.


   Tämä artikkeli tai osio loppuu kesken ja tarvitsee laajennusta.

[muokkaa] 1906 Viaporin kapina

Alkuun työväen järjestyskaartit olivat aseettomia ja toimivat usein yhteistyössä myös porvarillisen puolen kanssa. Ensimmäisenä väkivallantekona 1906 tapahtui Helsingin Hakaniemen torilla suojeluskuntalaisten ja punakaartilaisten välillä ammuskelu, jossa useita ihmisiä sai surmansa.

Helsingin punakaarti lähetti 300 kaartilaista tukemaan Suomenlinnan Kuninkaansaareen tukemaan kapinaan nousseita venäläisiä tykkimiehiä. Tämän lisäksi muodostettiin Helsingin punakaartin rautatiekomppania, joka kävi paikallisten punakaartien tuella tuhoamassa 1 km:n - 2 km:n pituisia osuuksia pääradasta Tikkurilan aseman ja Riihimäen aseman, Ryttylän aseman ja Hikiän aseman väliltä, minkä lisäksi räjäytettiin Riihimäen ja Ryttylän välinen rautatiesilta sekä Haapahuhdan rautatiesilta. Rautatietoimintaan osallistuneista 18 joutui syytteeseen kapinasta. Räjäytysten tarkoituksena oli tukea Viaporin kapinallisia estämällä Venäjän joukkojen kuljetukset rautateitä pitkin kapinallisia vastaan.[1] Tämän vuoksi Venäjä perusti Riihimäen ratsuvaruskunnan suojaamaan nopeasti liikkuvin joukoin rautatien eteläosaa.
Punaista panssariauton miehistöä Tampeeelta

Viaporin kapinaa Kuninkaansaaressa tukeneista Helsingin punakaartin jäsenistä 79 saatiin kiinni ja syytettiin kapinasta rangaistuksena kuolemantuomio tai vankeutta 10 - 20 vuoteen. Radikalisoitumisen vuoksi Suomen senaatin määräyksestä elokuuna alussa 1906 lakkautettiin Helsingin punakaarti, jonka päällikkönä toimi Suomen armeijasta 1897 eronnut alikapteeni Johan Kock. Sosialidemokraattien puolue oli tehnyt päätöksen Oulussa edustajakokouksessaan, mutta samaan aikaan kun päätöstä tehtiin, pidettiin myös salainen kokous, jossa päätettiin toimintaa jatkaa salassa. Salaista toimintaa varten Otto Wille Kuusinen laati ensimmäisen salaisen julistuksen, joka jäi painamatta ja jakamatta sen vuoksi, että salainen kirjapaino oli tuhoutunut.[1]

[muokkaa] Suomen sisällissota

Suomen suuriruhtinaan, Venäjän tsaari Nikolai II:n, luovuttua vallasta helmikuun vallankumouksessa 1917, perustettiin Suomessa työväen järjestyskaarteja ja suojeluskuntia jotka ottivat järjestyksenpidon santarmeilta.

Yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistyessä kesästä 1917 alkaen myös vastakkainasettelu työväen järjestyskaartien ja suojeluskuntien kesken syveni ja kumpikin puoli alkoi viimeistään loppuvuodesta 1917 aseistautua. Suojeluskuntien toiminta organisoitiin aluksi palokuntien nimellä. Työväenliikkeen radikaalimmat ainekset alkoivat nimittää kaarteja punakaarteiksi ja nähdä ne yhä selkeämmin vallankumouksellisina järjestöinä. Punakaartin riveissä taisteli runsaasti myös naisia ja lapsia varsinkin Tampereen rintamalla.
Punakaartin päälliköitä 1918

[muokkaa] Punakaartin organisaatio

Työväen järjestyskaartit ja punakaartit olivat alkujaan paikallisia, usein paikallisten työväenyhdistysten perustamia ja vasta sisällissodan aattona ne saatiin yhteisen johdon alaiseksi. 26. tammikuuta 1918 pidetyssä kokouksessa työväen järjestyskaartit ja Helsingin punakaarti yhdistyivät Suomen punaiseksi kaartiksi. Sisällissodan alettuakin punakaartien keskusjohto toimi varsin heikosti.

Punakaartit olivat järjestäytyneet pääasiallisesti paikallisesti tai isoissa kaupungeissa esimerkiksi eri työpaikoilla muodostettuihin komppanioihin jotka yleensä valitsivat itse komentajansa. Komppaniaa suuremmat muodostelmat olivat varsin lyhytaikaisia.

Punaisen Suomen sotalaitoksen ylimpänä elimenä oli Helsingissä sijainnut punakaartin yleisesikunta, alaisuudessaan läntisen, itäisen ja keskisen rintaman ns. rintamaesikunnat. Punakaartilla oli suuri joukko pienempiä piiri-ja paikallisesikuntia. Tuomiovalta oli punaisena aikana vallankumous- ja toverioikeuksilla, joka käsitteli lähinnä punakaartin sisäisiä asioita. Suurin punakaartin yksiköistä oli divisioona, joka koostui useista rykmenteistä, sitä seurasivat pataljoonat, komppaniat, plutoonat ja osastot, kaikilla näillä oli omat päällikkönsä. Helsingin divisioonaan kuului 5 rykmenttiä punakaartia, kun taas Lahdessa oli II rykmenttiä kaartia ja Tampereella yksi. Aselajeina oli jalkaväki, tykkiväki, sekä ratsuväki (muun muassa Lehtimäen Turun ratsuosasto) mutta viimeisimmällä oli varsin vähän merkitystä. Punaisten aseistukseen kuului muun muassa panssarijunia sekä panssariautoja, pääosin venäläisiltä saatua aseistusta lentokoneista Maxim-konekivääreihin. Panssarijunat tehtiin VR:n Pasilan konepajalla Helsingissä sodan aikana. Kaksi tuolloin panssaroitua vaunua on Panssarimuseossa [2]

Punakaartin toimintaan kuului myös ns. punainen terrori, josta Jaakko Paavolainen on tehnyt laajan tutkimuksen. Merkittävimpiä punaisten väkivallantekoja syksyllä 1917 oli kartanonomistaja Alfred Kordelinin murha Mommilassa. Sodan aikana tapahtui punaisten toimesta useita joukkomurhia, muun muassa Suinulassa, Porissa sekä Loimaalla. Pahimmat joukkomurhat tapahtuivat sodan lopussa. Kuurilassa surmattiin Tuomas Hyrskymurron käskystä 23 Mustialan maanviljelysopiston oppilasta huhtikuun lopulla. Lappeenrannan punakaartin etsivä osasto taas ampui 19 Lappeenrannan vankilassa ollutta valkoista. Viimeisenä tapahtui Viipurin lääninvankilan joukkomurha, jossa punaiset Taipalsaaren punakaartin päällikön Jalmari Kaipiaisen johdolla surmasivat 30 henkeä käsikranaateilla ja ampumalla. Usein valkoisille kuolemantuomioita antoivat punakaartien lentävät osastot ja "sotaoikeudet", muun muassa Toijalan esikuntaan kuuluneet Juho Vuori ja Kalle Tanner olivat kuuluisia näistä toimistaan.

Punakaartin ylipäällikkö oli Eero Haapalainen ja päämaja sijaitsi Helsingissä. Punaisten tärkeitä keskuksia olivat Tampere, Kotka ja Viipuri. Punakaartille perustettiin Helsinkiin myös Kallion kansakoulun tiloissa toiminut sotakoulu jossa pyrittiin kouluttamaan komentajia, mutta yksikään kurssilainen ei ehtinyt valmistua.

Punakaarti hävisi sodan ja viimeiset punaiset antautuivat toukokuun alussa 1918 Ahvenkoskella. Neuvosto-Venäjälle paenneita punakaartilaisia liittyi Petrogradissa puna-armeijaan. Punakaartilaisten, samoin kuin syksyllä 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen (SKP) välittömänä tavoitteena oli uuden kumouksen synnyttäminen Suomessa ja sotilaslinjalla oli SKP:ssa vahva asema. Pietarin kansainvälisessä sotakoulussa oli 1920-luvulla enemmän suomalaisia oppilaita kuin Suomen armeijan reserviupseerikoululla (RUK). Joistain suomalaisista tuli neuvostokomentajia, Eino Rahjasta (1885-1936) jopa kenraaliluutnantti. Osa Venäjälle paenneista punakaartin johtajista surmattiin Kuusisen klubin murhissa 1920. Ammuttujen joukossa olivat muun muassa Tuomas W. Hyrskymurto ja Jukka Rahja. Murhat toteuttaneet oppositiokommunistit tulivat Pietarin sotakoulusta. Kuolonuhreille järjestettiin valtavat hautajaiset joihin osallistui satatuhatta ihmistä.

NenäapinaOneRiotYahooAmazonTwitterdel.icio.us
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nenäapina
Nasicuss.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1]
Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:    Aitotumaiset Eucarya
Kunta:    Eläinkunta Animalia
Pääjakso:    Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:    Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:    Nisäkkäät Mammalia
Lahko:    Kädelliset Primates
Alalahko:    Haplorrhini
Heimo:    Häntäapinat Cercopithecidae
Suku:    Nasalis
Laji:    larvatus
Kaksiosainen nimi
Nasalis larvatus
(Wurmb, 1787)
Katso myös
Wikispecies-logo.svg Nenäapina Wikispeciesissä

Commons-logo.svg Nenäapina Commonsissa

Nenäapina (Nasalis larvatus) on Borneon saarella Indonesiassa asuva erittäin uhanalainen apinalaji. Se on Nasalis-suvun ainoa tunnettu edustaja.
[muokkaa] Tuntomerkit

Nenäapinan tunnistaa isosta, jopa 10 senttimetrin pituisesta nenästä. Naarailla ja nuorilla eläimillä nenä on pysty ja terävä, mutta vanhoilla uroksilla se riippuu yläleuan päällä ulottuen alaleualle saakka. Nenä kapenee kärkeä kohden; sieraimet ovat suuret ja leveät. Nenäapinan vartalo on hoikka, samoin raajat. Sen eturaajat ovat hiukan takaraajoja lyhyemmät. Täysikasvuisen uroksen pituus voi olla jopa 1,50 metriä, josta hännän pituus on suunnilleen 80 cm. Turkin yleisväri on kellertävä, raajat ovat harmaat.
[muokkaa] Elinalue ja -tavat

Nenäapinat elävät laumoina Borneon matalissa ja soisissa metsissä. Alkuasukkaat nimittävät nenäapinoita "valkoisiksi miehiksi". Nenäapinan elintapoja tunnetaan huonosti, sillä sitä on lähes mahdotonta pitää vankeudessa, koska se syö vain tiettyjen syntymäsaarensa jokien reunustalla kasvavien puiden lehtiä, nuppuja ja hedelmiä. Sen takia ei ole muuta tapaa saada selkoa sen tavoista kuin lähteä Borneoon.

Nenäapinat ovat hidasliikkeisiä ja rauhallisia. Ne voivat maata tuntikausia puiden oksilla syömässä ruokaansa välittämättä vähääkään niitä tarkkailevista ihmisistä. Tarpeen tullen ne kuitenkin liikkuvat puissa erittäin nopeasti ja ketterästi. Ne myös uivat mielellään, mikä on erittäin harvinaista apinoiden keskuudessa. Ne uivat sekä joissa että meressä. Kalastajat ovat joutuneet pelastamaan monia eläimiä, jotka ovat uineet liian kauaksi rannikolta. Jos apina on hukkumaisillaan, se antaa vetää itsensä veneeseen ja käpertyy veneessä mahdollisimman kauaksi kalastajasta. Se odottaa kunnes vene on niin lähellä rantaa, että se voi hypätä veteen ja uida rantaan. Vanhat nenäapinat voivat olla erittäin kookkaita ja painavia. Ärsyyntyneinä ne puolustautuvat tehokkaasti hampain ja kynsin. Muutoin tämä erikoisen näköinen eläin on sekä miellyttävä että hyväluonteinen.

Suomen punakaartiOneRiotYahooAmazonTwitterdel.icio.us
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen punakaarti
Kirjailija    Emil Saarinen salanimi Arvid Luhtakanta
Kustantaja    Eino Arvid Täckman
Suomentaja    
Genre    Historia
Ilmestynyt    1938
Julkaisuasu    kovakantinen
Sivuja    
Kirjasarja    
Sarjassa edeltävä    {{{edeltävä}}}
Sarjassa seuraava    {{{seuraava}}}
Kansitaiteilija    
ISBN    [[Toiminnot:Kirjalähteet/|]]


Suomen punakaarti on kansanedustaja Emil Saarisen kirjoittama muistelmateos kansalaissodan tapahtumista Tampereella. Saarinen vastasi punakaartin vankeina olleista vangeista Tampereella, ja sai sodan jälkeen vankilatuomion, jota suoritti ensin Tampereen vankileirillä ja sitten Sörnäisten kuritushuoneella. Saarinen kirjoittaa teoksessaan asiallisesti niin punaisten kuin valkoisten terrorista. Teokseen on lisätty myös muistelmia toisilta punakaartissa toimineilta. Esimerkiksi Lempäälän punakaartin esikuntaan kuulunut Lauri Nyström kertoo teoksessa anonyymisti kokemuksistaan. Kirjan kustantajana toimi lempääläläinen Eino Arvid Täckman, joka jatkosodan aikana ammuttiin käpykaartilaisena.



Peräpukama eli hemorroidi on peräaukkokanavan väljä, pullistunut laskimo eli laskimonlaajentuma [1]. Se sijaitsee peräsuolen alimman osan pitkittäisissä limakalvopoimuissa. Jos pukamaan hyytyy verta, se tukkeutuu eli kureutuu ja tulee erittäin kipeäksi. Peräpukamat ovat yleinen, mutta vähänpuhuttu vaiva.
Sisällysluettelo
[piilota]

    * 1 Ulkoiset ja sisäiset pukamat
    * 2 Altistavat tekijät
    * 3 Pukamien ennaltaehkäisy
    * 4 Omahoito
          o 4.1 Milloin lääkäriin?
    * 5 Lähteet

[muokkaa] Ulkoiset ja sisäiset pukamat

Peräpukamat jaetaan ulkoisiin ja sisäisiin pukamiin. Ulkoisten pukamien oireita ovat kutina, kirvely ja tunnettavissa oleva pukamakudos peräaukon seudulla. Myös hematoomia eli verenpurkaumia peräaukon suulla voi esiintyä. Sisäisten pukamien oireita ovat verentulo ulostamisen yhteydessä sekä vakavammissa tapauksissa pukamien pulpahtaminen näkyviin ulos peräaukosta.[2]
[muokkaa] Altistavat tekijät

Altistavia tekijöitä ovat pitkäaikainen ummetus, ulostaessa tapahtuva voimakas ponnistaminen, runsas istuminen, ylipaino sekä raskaus.[1] Myös krooniset suolistosairaudet ja ärtynyt paksusuoli altistavat peräpukamille.[2]
[muokkaa] Pukamien ennaltaehkäisy

Tärkein keino pukamien ehkäisyssä ja omahoidossa on suolen toiminnan normalisointi. Kovavatsaisuutta voi välttää syömällä riittävästi kuituja. Myös liikunnan ja runsaan päivittäisen vedenjuonnin on todettu vähentävän ummetusta.
[muokkaa] Omahoito

Jos pukamat oireilevat, niitä on syytä hoitaa. Kun oireet eivät ole pitkittyneitä (yli 2–3 viikkoa kestäneitä) tai häiritseviä, ei lääkäriin tarvitse ottaa yhteyttä, vaan pelkkä omahoito riittää.

Suolen säännöllinen toiminta on tärkeää saavuttaa. Niin ripuli kuin ummetuskin on haitaksi peräpukamille. Kuidut ja liikunta auttavat pitämään suoliston tasapainossa. Peräaukon hygieniasta on syytä pitää huolta pesemällä peräaukon alue haalealla vedellä, tai ottamalla parin minuutin istumakylpy aina ulostuksen jälkeen. Peräpukamiin on saatavilla myös lääkehoitoa. Apteekeista on saatavissa ilman reseptiä erilaisia voiteita ja peräpuikkoja tilapäiseen käyttöön.[2][1]
[muokkaa] Milloin lääkäriin?

    * Jos vaivat ovat pitkäaikaisia, yli 2–3 viikkoa kestäneitä.
    * Jos peräpukamat ovat suuria, vuotavat verta tai kutiavat häiritsevästi.
    * Jos peräpukamat ovat kivuliaat.
    * Kun ensimmäinen verenvuoto esiintyy, on tähystämällä selvitettävä, onko tähän muuta syytä kuin peräpukamat.
    * Jos peräaukon seudussa on paukama.[2][1]

hyvä ku loppuun ehin kirjottamaan.  

Kirjat on poltettava