Miulla on helppoa tuo lapsuuden koti. Huhtikuussa 1976 osti äippä ja iskä omakotitalon Espoon Olarista, saman vuoden syksynä mie sit synnyin....taon paikalle iskä raksas uuden ja isomman 1981...se sitten tuossa 1997 myytiin poies... 

Quote from: Milla Makia on Fri 26.08.2011 16:48:50 (UTC+0300)
Mulla ei ole enää edes lapsuudenkotia. 

Sama vika. On kerrostalo nykysin sen paikalla.

Mutta tämän nykysen talon ehkä mieltäsin lapsuudenkodiksi kun tässä kuitenkin vietetty 5 vuotiaasta asti eli sellaset 23 vuotta vasta.

No se. Mie lasken lapsuuenkodiksi tuon jossa asuin 8kk:n ikäisestä 19-vuotiaaksi 

Mikähän mun lapsuudenkoti on? Se jossa asuin ensikuukauteni? Vai se, jossa asuin 0-4-vuotiaana ja josta on ensimmäiset (hatarat) muistikuvat? Vai se, jossa asuin 4-7-vuotiaana ja muistan jo enemmän? Vai se, jossa asuin pisimpään, mutten enää ollut ihan pikkulapsi (7-18-v.)?

Vaikiaa. 

Minun lapsuudenkodin sisusta on purettu 

Mulla ei ole enää edes lapsuudenkotia. 

Ristisenoja sakaisin 

Ala änkyttää. Ratko ristikoita ja manaa kun ristisenat ovat sakaisin.

Minkähän ongelman tässä itelle virittelis...

Ainakin parempi lääkitys. 

Mie vähän toivoin ettet puuttus tohon lauseeseen tuolla tavalla 

Mutta puolustuksekseni sanottakoon että meillä mielenterveysongelmaisilla on aina hauskempaa 

Jaa meinaakko että oon jo sen verran mielenvikanen että se ois helpompi toteuttaa. 

Tuo päihdeongelma saattaski sulla olla haastavampi 

Kyllä tuo mielenterveysongelma paremmalta kuulostaa. 

Aattelitko päihde- vai mielenterveysongelman kehittää