Apachefoorumi.net
Admin tarjoaisi kävijöille kahvit, mutta huomasi ettei serveri tykkää nesteistä.

QuoteOnhan punk-bändejä siunattu kautta aikain mitä erikoisimmilla nimillä, mutta Kiuruvedellä alkunsa saanut Hedelmäpommi taitaa vetää pohjat. Kohtalaisen hirveä kansitaidekin antaa osviittaa siitä, että mistään muusta kuin herttaisen lapsellisesta punkinkaltaisesta ei voi olla kysymys. Hedelmäpommi ilmoittaa soittaneensa punkkia jo vuodesta 1990 asti, mutta yhtä omakustanteista ep-levyä ja tätä levyä lukuun ottamatta ei ole tämä hedelmäcocktail levysoittimista juuri räiskynyt.http://www.lammaszine.fi/2010/07/07/hedelmapommi-st/
Kiekon kuusitoista biisiä on kirjoitettu ilmeisesti eri ajankohtina, sen huomaa jo sanoituksistakin. Joistakin teksteistä huomaa, että ne on kirjoitettu ennen asuntolainan nostamista ja muutama kymmenen kiloa aiemmin. Esimerkiksi Ääretön vitutus sisältää hoopot sanoitukset, mutta musiikki itsessään ei leiki. Hedelmäpommi nakkelee vimmaisesti punkinkappaleita kuulijaa kohti milloin hardcoremmin, milloin popimmin. Onhan tässä myös hieman crossoveriakin mukana. Vokaaliosasto on samaa rääkymistä kuin Rattuksen Annikilla, eli minä tykkään! Laulujen tarttuvuudenkin suhteen on onnistuttu, tekee mieli huutaa esimerkiksi Kuusamoon-rallin tahdissa.
Hedelmäpommin parissa vietetty puolituntinen ei ehkä tarjoile kuulijalleen mitään uutta, mutta välillä tekee hyvää kuunnella tämmöistä lapsellista räimettä. Ja eihän tätä voi kovin vakavalla naamalla kuunnella.



Page created in 0.050 seconds with 22 queries.