Hieno mies kertakaikkiaan.

Tässä itse kolumni 

http://koti.mbnet.fi/jarla/tosimies.pdf

Noinhan sitä kuuluu poikamiehen itseään tehdäkin tykö naisihmisille 

Peterin loman kunniaksi nostetaan tälläinen hieno pala kulttuuria ylös fiinin foorumimme syövereistä.

     

Lainattu Suomi24 palstalta:

Näin kevätpuolella talvea tulee terveelle miehelle mieleen ne elämän perusasiat. Mahla alkaa virtailla, vai mitenkä sitä sanotaan. Suoranaista yksinäisyyttä ei tietenkään ole, kun on tuo koira.
Kavereita on aina sen verran, että saadaan korttirinki kasaan ja kiljuun kimppasokerit kerran kuussa.

Vaan joitain kummallista ylimääräistä kaipuuta se pukkaa kevät karunkin uroon munaskuihin.
Mikä siinä auttaa, sanottu ja tehty.

Pistin Helsingin Sanomiin ilmoituksen: "Katseenkestävä, huumorin-tajuinen nainen. Sinua etsii tositarkoituksella rehellinen suomalainen mies. Myös hellien takkailtojen mahdollisuus. Alko ja savuttelu eivät hallitse elämääni. Harrastuksina autoilu, aerobic ja metsästys. Saanhan kohdata sinut keväässä? Nimimerkki: Yksinäinen tulppaani."

Yks Kejonen siinä ilmoituksessa vähän konsultoi. Se on taksikuski, ja nehän tuntee kyllä naiset. Sama Kejonen kirjoitti naisille ne muutamat kirjeetkin vastaukseksi. Tehokkaita täkyjä, romantiikkaa. Vähän epäilen sitä Kejosta homoksi, kun se osaa niin monta runoa ulkoa ja sillä on tietokone.

Oisko mennyt kuukauden päivät kun yksi leidi oli sitten tulossa käymään. Lähdin asemalta Ladalla hakemaan. Pistin vähän siistimpää päälle: pikkutakin ja salihousut. T-paidassa luki pikkusen huumoria: Ellun Piriste.

Deodorantti oli taas kateissa; suhautin kainaloon Raidia, sama se mikä haju.

Minulla oli siinä matkan varrella, kaverin pajassa, kesärenkaat pinnoitettavina, piti käydä ne hakemassa. Myöhästyin asemalta melkein tunnin. Kaks kertaa muistin siinä hötäkässä sen naisen nimenkin väärin. Vaan paskaakos tuosta, ei se pahoittanut mieltänsä, niin reippaastihan tuo kanteli matkalaukkunsa autolle, kun minä kävin täyttelemässä lottokupongin.

Laiton sen takapenkille istumaan pitkäsiimalaatikon päälle, kun minun koira istuu aina edessä.

Tuli se Kejonen siihen irvistelemään, että onkos toimitettu tavara tuoretta.

Piti tarjota sille baarissa pari kaljaa, sellainen oli sopimus. Nainen odotteli koiran kanssa autossa.

Ostin lähtiessä grilliltä lihapiirakan lenkinpätkällä, kaikki mausteet, extra sipuli ja maitoa. Söin itse, annoin osan koiralle, ja kyselin, että ottaako se takapenkkiläinen kanssa. Se sanoi junassa syöneensä. Otin siinä ajellessa tekarit suusta ja nuoleskelin puhtaaksi.

Sitä naista rupesi oksettamaan, piti pysähtyä. Tietää ne junien ruuat. Loppumatka meni kuitenkin ihan mukavasti.

Selailin Jallua ajellessa, enkä meinannut huomata yhtä kollia, piti ihan koukata, että sain sen pyörän alle.

Nyljin mirrin näppärästi rukkastarpeiksi, pyyhin kädet koiraan ja eikun taas matkaan.

Tarjoilin hieman tunnelmamusiikkia. Frederikin "Mä tahdon takoa sun markkinarakoa" on lempikappaleita. Se ehti tulla kahdeksan kertaa ennen kuin oltiin kotipihassa.

Oli siinä vaiheessa jo niin seksuaalisesti ylivirittynyt tunnelma, että piti juoksulla mennä vessaan. Oli meillä myöhemminkin semmosta estottoman kodikasta tunnelmaa. Kopeloin sitä "vaimoehdokasta" kokeeksi sieltä täältä, tullen mennen, kun se kanteli vettä kaivolta, luutusi lattioita ja pesi nyrkkipyykkiä.

Puolilta päivin kävi poliisi kyselemässä ulosottomiehen kanssa saataviaan. Niillä oli koira mukana, ja se oksensi, kun näki minun ruokailevan. Täällä ei turhaan hienostella!

Lainasin siltä naiselta käsilaukusta pari satasta, että näkevät
viranomaisetkin, ettei tässä ihan yhteiskunnan siivellä eletä.

Illalla soittelin kaverit paikalle "Barbaraa" katsomaan. Pidettiin
perinteinen piereskelykilpailu. Minä voitin, vaikka Simanaisen Oskari soitti porilaisten marssista ensimmäisen säkeistön melkein kokonaan ennen kuin sillä pärähti henki materiaksi! Sen kunniaksi päätettiin lähteä kylillä pyörähtämään. Tehtiin oikein lista kaikista hauskuuksista, mitä nyt sellainen äijäporukka pikkupäissään keksii.

Barbaralle päsähti ärhäkkä päänsärky, ja se jäi kotiin. Soittelin sille myöhemmin aamuyöstä monta lämmittelypuhelua kotiin eikä tosiaankaan mitään pyhäkoulutekstiä.

Oisko se kello ollut jotain kolme, kun tulin kotiin. Barbara nukkui matkalaukkujensa päällä, omituisia ovat etelän tavat! Mukava oli silti tulla; kyllä se naisen käsi on, joka huushollissa näkyy.

Minun piti se Barbara kuitenkin herättää. Sai maksaa taksin ja siivota takapenkin, kun minä en millään jaksanut.

Aamulla tuli äitimuori käymään, kuului heti ovelta sanovan, että meidän poika pärjää ihan hyvin ilman tuollaisia meikattuja kaupunkilaisvosujakin.

Ja niinpä se lähti Barbara. Laukut jäi ja kaikki. No, oli miten oli.

Kyllä se on justiinsa se huumorintaju, mikä pittää meikäläisen naisella olla kohallaan. Ja ulukonäkö tietenki.

Oiva Sarkkinen on edelleen poikamies. Hänen elämäänsä puki sanoiksi elokuvaohjaaja Markku Pölönen.