220 . .. ...

Started by artopaananentemp, Mon 14.11.2016 03:51:04 (UTC+0200)

Previous topic - Next topic

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

Ensio

Artolle: kertaus on opintojen äiti.
Lue hitaasti että aivosi kekiää jäsentää minkä silmät näkevät.

Uusia tuulivoimaloita ei oteta mukaan syöttötariffiin marraskuun alun jälkeen. Uusien biokaasu- ja puupolttoainehankkeiden osalta syöttötariffijärjestelmä on sulkeutumassa näillä näkymin vuoden 2018 lopussa. Metsähakelaitoksia pääsee tuotantotuen piiriin vuoden 2021 alkupuolelle saakka.

Viime viikolla lausuntokierrokselle lähtenyt lakiesitys(siirryt toiseen palveluun) tuotantotuen muuttamisesta merkitsee selvää käännöstä ajattelutavassa.

Esimerkiksi tuulivoimaa tuetaan nykymallissa maksamalla valtion varoista tuottajille tavoitehinnan ja markkinahinnan erotus, eli niin sanottu takuuhinta.

Jatkossa tuotantotuet aiotaan kilpailuttaa ja tukea maksaa ainoastaan halvimmalla uusiutuvaa sähköä tuottaville hankkeille.
ken tietäis sen, mutta kenpä ei kerro

artopaananen

Kuten Eurajoen kunnanjohtaja asian suoraan kertoi. Eurajoella ON 25 kokonaan hyväksytyn tuulipuiston kaavoitus. Jollaisia EI saa enää käyntiin. Koska rajoitettu 2 500MW kiintiöt loppuivat tämän vuoden kesällä KOKO SUOMESSA.

Nyt YHTÄKKIÄ SUPOKIN alkaa vajakkeina pääsemään perille. Että kiintiö TOSIAAN ON TÄYNÄ! Ja seuraavat mahdollisuudet saada edes JOTAIN tuulivoiman tukea on 5-6 vuoden päässä!

Täällä valheellisia tuulivoiman tukia on toitotettu kyllä runsaasti. Koska SUPO suunnilla EI FAKTAT ole koskaan kiinnostaneet! Ja nyt sitten RAIVOA RIITTÄÄ, kun Arto kertoi aiheen totuuden julkisuuteen! HIENOA, että ARTO PITÄÄ TOTUUDEN LIPPUA ESILLÄ!

Älkäämme myös unohtako, että 10,36snt/kWh ydinsähkön JATKUVA tukiaissuma on samalla nostettu JO peräti 10,9snt/kWh tasolle! Ja näyttää nousevan TAAS LISÄÄ. Odotammekin, milloin saavutetaan OL-3 reaktorin  kustannuksen 25snt/kWh tasot! Nousukulman mukaan reilussa VUODESSA! Ydinvoiman jatkuvasti kasvavat kustannuspaineet nostavat rajusti ydinvoiman VEROILLA maksettavaa tukisummaa.
Kaikki teksteissä esiintyvät väittämät, laskelmat ja päätelmät ovat AMATTIMAISTA 30v TVO/ASEA YDINALAN SISÄPIIRIN kokemuksen käsialaa.

Yhtenevälsyydet todelisten, dokumentoitujen tapahtumien, oikeiden matemaattisten kaavojen tai muiden todennettujan faktojen kanssa ovat niinikään TÄYSIN TOTTA.

Cesium

Mistään ei löydy tietoa, että ydinvoima saisi takuuhintaa. Tuulivoima saa takuuhinnan. Arto olet valehtelija.

:bonjour:

artopaananen

SUPO kannattaa varmaan harkita mielisairaalareissua.

Jossa valkotakkinen täti kertoo reaalimaailmasta!


Google:

Britannian ensimmäinen ydinvoimala sitten 1990-luvun –...

www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/britannian-ensimmainen...Välimuistissa


Uuden ydinvoimalan rakentamisella varustaudutaan sekä Britannian vanhimpien ydinvoimaloiden että ... takuuhinta sähköstään, 92 ... myös Englannin ...
.



Britannian energiapolitiikka saattaa mennä uusiksi | Talous |...

www.kaleva.fi/uutiset/talous/britannian-energiapolitiikka-saattaa...Välimuistissa


Uuden voimalan on määrä nousta Englannin lounaisosassa sijaitsevaan Hinkley Pointiin. ... Takuuhinta on peräti 108,19 euroa ... Ydinvoimaloiden hinta on kohonnut ...
.



Sähkön tuonti | Yle Uutiset | yle.fi

yle.fi/uutiset/18-69419Välimuistissa


Skotlannin sähköverkko on yhteydessä ainoastaan Englannin ... Valtion takuuhinta ... Fingridin varavoimalaitos Forssassa riittää turvaamaan Suomen ...
.



Ilmastonmuutos Jesse Venturan näkemänä suuri huijaus! —...

leppis1949.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196798-ilmastonmuutos-jesse...Välimuistissa


Tapahtuiko mitään oleellista Fukushiman jälkeen ydinvoimaloiden riski- ja ... tuulivoiman takuuhinta valtiolta tuli ... johtuuko sitten englannin kielen ...
.



Markkinahäirikölle riitelystä rahaa — hannuaro1

hannuaro1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206003-markkinahairikolle...Välimuistissa


Saksan johtama ydinvoimaloiden hylkääminen uusiutuvien ... takuuhinta lasku tulee ... Roomalaisista raunioista nykyisen Englannin alueella on löydetty ...

Kaikki teksteissä esiintyvät väittämät, laskelmat ja päätelmät ovat AMATTIMAISTA 30v TVO/ASEA YDINALAN SISÄPIIRIN kokemuksen käsialaa.

Yhtenevälsyydet todelisten, dokumentoitujen tapahtumien, oikeiden matemaattisten kaavojen tai muiden todennettujan faktojen kanssa ovat niinikään TÄYSIN TOTTA.

jta

Quote from: artopaananen on Sat 30.09.2017 19:06:49 (UTC+0300)
SUPO kannattaa varmaan harkita mielisairaalareissua.

Jossa valkotakkinen täti kertoo reaalimaailmasta!
Saattasin tätä suositella jollekulle muullekkin...  :kez:

Ensio

No Arto, miten on, löyytykö sinulta lähdetietoa väittämällesi, että Suomessa ei tueta tuulivoimaa?
ken tietäis sen, mutta kenpä ei kerro

Ensio

Quote from: artopaananen on Sat 30.09.2017 19:06:49 (UTC+0300)
SUPO kannattaa varmaan harkita mielisairaalareissua.

Jossa valkotakkinen täti kertoo reaalimaailmasta!


Google:

Britannian ensimmäinen ydinvoimala sitten 1990-luvun –...

www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/britannian-ensimmainen...Välimuistissa


Uuden ydinvoimalan rakentamisella varustaudutaan sekä Britannian vanhimpien ydinvoimaloiden että ... takuuhinta sähköstään, 92 ... myös Englannin ...
.



Britannian energiapolitiikka saattaa mennä uusiksi | Talous |...

www.kaleva.fi/uutiset/talous/britannian-energiapolitiikka-saattaa...Välimuistissa


Uuden voimalan on määrä nousta Englannin lounaisosassa sijaitsevaan Hinkley Pointiin. ... Takuuhinta on peräti 108,19 euroa ... Ydinvoimaloiden hinta on kohonnut ...
.



Sähkön tuonti | Yle Uutiset | yle.fi

yle.fi/uutiset/18-69419Välimuistissa


Skotlannin sähköverkko on yhteydessä ainoastaan Englannin ... Valtion takuuhinta ... Fingridin varavoimalaitos Forssassa riittää turvaamaan Suomen ...
.



Ilmastonmuutos Jesse Venturan näkemänä suuri huijaus! —...

leppis1949.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196798-ilmastonmuutos-jesse...Välimuistissa


Tapahtuiko mitään oleellista Fukushiman jälkeen ydinvoimaloiden riski- ja ... tuulivoiman takuuhinta valtiolta tuli ... johtuuko sitten englannin kielen ...
.



Markkinahäirikölle riitelystä rahaa — hannuaro1

hannuaro1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206003-markkinahairikolle...Välimuistissa


Saksan johtama ydinvoimaloiden hylkääminen uusiutuvien ... takuuhinta lasku tulee ... Roomalaisista raunioista nykyisen Englannin alueella on löydetty ...

Arto: mitä yrität viestiä noilla googlaamillasi linkeillä? Näyttäisi äkkipäätään sekopäisen työltä
ken tietäis sen, mutta kenpä ei kerro

IsoP

Ensinnäkin olen Arto loukkaantunut siitä että kun loukkaanuit minun viimeisimmästä postauksesta tähän triidiin niin pyörsit heti puheesi. Todisti se ainakin se että luet minun viestit, mutta et kyllä koskaan vastaa jos jotain asiallista kysyn. Ei taida vain olla rahkeita vastata.

Sitäpaitsi ne minun laittamat jutut oli vähintään yhtä tosia kuin nuo sinun jorinat. Selvittämättömiä ja hyödyttömiä ajatusten umpisolmuja kumpikin.
Make tea not love


IsoP

Tässä triidissä niitä riittää eikä selvittely tunnu johtavan mihinkään  :psycho:
Make tea not love

Quick Reply

Warning: this topic has not been posted in for at least 356 days.
Unless you're sure you want to reply, please consider starting a new topic.

Note: this post will not display until it has been approved by a moderator.

Name:
Verification:
Please leave this box empty:

What is the most visible color in our forum?:
What is the name of this forum?:
Shortcuts: ALT+S post or ALT+P preview