oo V i d e o . . . .

[Lexa]

No jutut on sen verran samansorttiset, että uskoisin Arton vain miettivän sanomisiaan enemmän suullisessa ilmaisussa, ja olevan vain hieman huono kirjallisessa ilmaisussa ylipäätään...

[Jarre]

Olis Artolla mietittävää noissa juttujen totuustasossakin... 

[Cesium]

Hain tänään Fennovoimalle töihin.

Hain fortumilta kesäduunia.

[Jarre]

Moon jo valmiiksi posivan miehiä 

[Arto vol.2]

Arto on noilla videoilla tosi rauhallisen oloinen kaveri. Täällä foorumilla on tyyli sitten ihan eri. Väkisin tulee mieleen onko edes sama henkilö kyseessä. 

. . .?. . . .

Niin näpräävä ja paljon puhutteleva veeTTo sulta tuumittavaksi tähän!
Mikä sen tosiaan tietää vaikka koko tusina, kenties puolikas nyt ainakin kirjuuttelisi?
___________________________________________________________

Toki esimerkiksi edustamassani TVO:n SUPO töistä tiedän, että poliisit systemaattisesti pitävät saman nimimerkkinsä omistajina helpostikin 3< täysin e r i  henkilön vaihtuvana nettikirjoittajanimimerkkinään. Pellepoliisin eräs keskeinen totalitäärinen osaamattomuutensa tuleekin osin siitä, ettei haluta miliisien ottavan tekemäänsä työtä henkilökohtaisesti! Niinikää nimimerkki saadaan toimimaan täysin poliisipelleilleominaiseen syysntakeettomaan ja a v o i m e n  rikolliseeen perustyyliinsä näin. Myöskään minkäänlaista järjellistä asioihin perehtymistä EI pääse tapahtumaan.

Eli vähän sama metodi kun poliisien kenttätöissään käy. Pari kolmekin ekaa viikoaan kenttätöissä mätkimässä mummuja sairaalakuntoon on nuorelle poliisille "ihan hubaa vaihtelua" kynsiensä pureskeluunsa ja perseensä kaiveluun. Kuukauden päästä alkaa kuitenkin mummelien kylkiluiden katkominen maistumaan puulta. Parissa kuukaudessa iskee kenttälaiskuus. Ja eipä maistu pellepoliiseille edes verisinkään putkassa suoritettut polisiriitteihin elimellisesti kuuluvat systemaattisesti johdetut ryhmätapot. Eräs tuntemani poliisi kertoikin. ettei SUPO piireihin ole m i t ä ä n asiaa, jossei ainakin yhden käden sormiin riitä ryyppäjäisissä ja LSD- poliisipippaloissa kertomuksia , "Miten tapoin mummelin, sielä ja täälla ja tuola!" Eli vasta pyssynperään kaivetut puolisen tusinaa "virka kaatoa" on edes M I E S ! Harjoitusmurhiakaan ei kuulema lasketa.

Ratkaisuna onkin tullut mm. ryhmähivutus, porukalla  on kivempaa teurastella sakilla syyttömiä. Kun ei tule omantunnonvaivoja. (Toki poliseilla nyt LSD- tripeillä sellaiset haihattelut katoaa jo koulutusputkessaan pitkälti.) SUPO vaihtaa jatkuvassa syötössä väkivaltakoneistojensa  työpisteitään. Sanovat SUPO- psygojonlööripedot, ettei ehdi "liha kylmetä", tai jotenkin näin kertoilivat illanistujaisissaan. TVO:n Securitaksenkin väkeämmekin ajatetaan vaihtaen muutamien kuukausien väein akseleilla Turku- Uusikaupunki- Rauma- Olkiluoto yms.. Ydinrikolisilla on perusajatus, että vartija tuntee näin telottuna itsensä elämänsä ukopuoliseksi palkatuksi "robotiksi".

[Arto vol.2]

No jutut on sen verran samansorttiset, että uskoisin Arton vain miettivän sanomisiaan enemmän suullisessa ilmaisussa, ja olevan vain hieman huono kirjallisessa ilmaisussa ylipäätään...

Sinänsä mua on kyllä a i n a  ihmetyttänyt miten meikäläisen elokuvaesiintymistä on pidetty kautta linjan tasokkaana. Ainakaan minkäänlaista ammattiopetusta en kyllä ole siihen saanut. Mitä joku puolitekoinen koulun joulunäytelmä läpäistynä pohjalla. Voi se toki olla osin kiinni "habituksestakin" miten onnistuu filmauksissa? Ehkä esimerkiksi jopa fyysinen ihmisen pituus suhteessa kuvaajaan vaan "toimii paremmin filmissä?" Vähän samaan tapaan kuin siro, suorastaan pieni nainen on filmissä esim. eläväoisempi, yleisöön vetoavampi.

Ainakin mulla itselläni on filmatisoinneissa olut aika simppeli suorastaan hiukan outo toimintametodi. "Pikkasen sabotaasia mukaan!"
Tarkotan, että y l e e n s ä ihminen joutuessaan kameran eteen selkeästi skarppaa ja pinnistelee. Minä taas olen oppinut tekemään j u u r i  päin vastoin, vaikka siis jännittäjä perimmältäni olen. No tää nyt vaan on sellainen lonkalta vedetty mutu. Mutta siis aiheena pikkasen kiinnostaa ainakin mua. Ehkä muutamaa muutakin täällä. Ihan jo sekin takia, että olen tosiaan tehnyt ihan huoippu a m m a t t i  tason filmiporukoiden kanssa töitä viikokausia  jo. Sekä kansainvälisten, että kotimaisten. Ihan kiinnoatais kuulla pari pätkää, että onko täällä muilla tällaisia kokemuksia jakaa?

Yksi esimerkki kysymys. Katsoisitko kameraan, vai et? Entä esim. aina ongelmalliset  kädet. Puuskassa vai eläytyen niillä kuin italialaiset? Ihan simppeleitä käyttäytymisbojoja kun filmiä poltellaan.

(Helkati vie, eikä edes atominhalkoman vertaa itse a s i a a! No. . .mutta menköön nyt poikkeuksena.)

[Jarre]

Voi jeesus että sä vaan lisäät tahtia tuossa sun poliisi kirjoittelussa...missäköhän maailmassa sä oikeesti elät mies 

[Cesium]

Millä ihmeellä olet pääsi noin sekaisin saanut?

[Señorita iCola]

No jutut on sen verran samansorttiset, että uskoisin Arton vain miettivän sanomisiaan enemmän suullisessa ilmaisussa, ja olevan vain hieman huono kirjallisessa ilmaisussa ylipäätään...

Sinänsä mua on kyllä a i n a  ihmetyttänyt miten meikäläisen elokuvaesiintymistä on pidetty kautta linjan tasokkaana. Ainakaan minkäänlaista ammattiopetusta en kyllä ole siihen saanut. Mitä joku puolitekoinen koulun joulunäytelmä läpäistynä pohjalla. Voi se toki olla osin kiinni "habituksestakin" miten onnistuu filmauksissa? Ehkä esimerkiksi jopa fyysinen ihmisen pituus suhteessa kuvaajaan vaan "toimii paremmin filmissä?" Vähän samaan tapaan kuin siro, suorastaan pieni nainen on filmissä esim. eläväoisempi, yleisöön vetoavampi.

Ainakin mulla itselläni on filmatisoinneissa olut aika simppeli suorastaan hiukan outo toimintametodi. "Pikkasen sabotaasia mukaan!"
Tarkotan, että y l e e n s ä ihminen joutuessaan kameran eteen selkeästi skarppaa ja pinnistelee. Minä taas olen oppinut tekemään j u u r i  päin vastoin, vaikka siis jännittäjä perimmältäni olen. No tää nyt vaan on sellainen lonkalta vedetty mutu. Mutta siis aiheena pikkasen kiinnostaa ainakin mua. Ehkä muutamaa muutakin täällä. Ihan jo sekin takia, että olen tosiaan tehnyt ihan huoippu a m m a t t i  tason filmiporukoiden kanssa töitä viikokausia  jo. Sekä kansainvälisten, että kotimaisten. Ihan kiinnoatais kuulla pari pätkää, että onko täällä muilla tällaisia kokemuksia jakaa?

Yksi esimerkki kysymys. Katsoisitko kameraan, vai et? Entä esim. aina ongelmalliset  kädet. Puuskassa vai eläytyen niillä kuin italialaiset? Ihan simppeleitä käyttäytymisbojoja kun filmiä poltellaan.

(Helkati vie, eikä edes atominhalkoman vertaa itse a s i a a! No. . .mutta menköön nyt poikkeuksena.)

Kädet tuntuu vammaiselta pitää sivulla rentona, mutta puuskassa ne antaa ylimielisen vaikutelman, pitäisin ehkä mieluiten peukalot taskuissa  Kameraan ei voi oikein suoraan katsoa, tuntuis hölmöltä katsojasta varmaan kun ei oo tottunut siihen kuin uutisia luettaessa 

[nyyyps]

Tuksuvideoissa aina katsotaan kameeraan. Ja poseerathan.