Ei niin herkkää lyriikkaa

[GILlian]

Jonkinlaista terapiaa.....kai....

Silmät itkuiset
katsovat sinun menevän
äiti, älä lähde pois
älä jätä meitä tänne
tiedän, että on pakko
olenhan vanhin
velvollisuutena huolehtia
jäädä katsomaan perään
olla olevinaan aikuinen
iso ja vahva
mennä mukana juoppojen
pitäen kädestä poikaa
pikkuveljeksi häntä kutsutaan
ei mahtunut mukaan äidin
rahasta kai sekin kiinni
nyt yön pimeydessä vaellan
silmät lasittuneina katson eteeni
hoippuvaa hahmoa metsässä
örinää kuuntelen
koittaen suunnistaa käsi kädessä
pikkuveli vielä hereillä
pimeässä
kotiovi jo häämöttää
eihän se sitä auki saa
taaskaan
naapurin katseilta piilossa
hiljaa hiivin käytävässä
salaa ovesta livahdetaan
kämppään tuohon, jota kodiksi kutsutaan
keskelle eteisen lattiaa
sammuu, oksentaa
vaan tehtäväni on huolehtia
olenhan iso ja vahva
vailla tahtoa
vailla tietoa tulevasta
odottaen kauhulla huomista.

[morkkis]

sanasi ovat kuin viiltoja
ne repivät ranteeni auki
en kuule hengitystäsi
lasittuneet silmäsi tuijottavat
en näe niissä sääliä

olet kuolemaantuomittu
olen viimeinen ateriasi
juot vertani
syöt lihaani
jaat sitä ystävillesi

kuulen ääneni
se sanoo mene pois
en voi lähteä
oveni ovat lukitut

kuulen äänesi
älä mene
en voi jäädä
mielummin kuolen

elämä ei ole todellinen
kuolema on illuusio
ei ole aikaa
on vain ikuisuus

kanssasi ja ilman sinua
olet lihaa ja verta
vaikka oletkin vain harhaa

katson peiliin
näen kasvosi
vihaan sinua
siis vihaanko itseäni?

odotanko vastausta
joka on täysin ilmeinen
tahdonko kuulla totuuden
vai voinko olla kuulematta sitä

vastaanko kysymyksiin
joita ei koskaan esitetty
----

mä en tunnista tota omaks tekstikseni vaikka kirjoitin ton just äsken

[[:]Kylkiluu[:]]

Laiminlyötyjen jumala on vahvasti läsnä
paksun ilman täyttämissä väkivallan hetkissä
hyväksyvä katse luotuna unohdettujen puoleen
sisältää tietoa ihmisestä
Lannistuneet sielut eivät enää etsi pakotietä
mieli ei toivo parempaa, ei katso tulevaan
kaikkivaltias eksyneitään tuskin muistaa
laiminlyötyjen jumalan valittua kansaa

[GILlian]

Hiljaa hiivit luokseni
vieden minut kauemmas
tarttuen kädestäni
katsoen syvälle sisimpään
kuin inhoten suuresti vain itseään
tiedostaen hetken tulevan
olevansa turha
kuin suuri vaiva vain
pallona nilkassa
käytettynä jo kaikki hyöty
imettynä jokainen hengenveto
annettuna osa itsestä
iso osa sielusta
enää käsi kädessä
katse lasittuneena eteenpäin
toisen silmiin
vain katse toisen käteen
kyyneliin
hitaasti irroittaa käsi kädestä
katsoa taakse viimeisen kerran
tietäen antaneensa kaiken
ottaneensa opikseen
kuolleen silti sisällään
palan sielusta vei mennessään.

[morkkis]

ilman kasvoja
yksin pimeässä
ikuisesti
mikään ei ole ikuista
ikuisuus on hetki

kasvoillasi kultanaamio
vartalo hiestä kiiltävänä
tahdot sen sisällesi
jotta saisit sen ulos
itsestäsi

kutsuva lämmin lihasi
pyytää heitä sisälle
he antavat sinulle
he ottavat sinulta

pian on syntyvä syntyessään kuollut lapsi

he eivät ole enää ihmisiä
he eivät tunne mitään
he eivät rakasta enää
heitä ei ole
ei ole ollutkaan

eläimen lapsi itkee kuolleena nurkassa

hyytynyt veri
ei hyydy koskaan
se ei voi
sen on virrattava
kuin jäätynyt vesi
kankea käsi
kalman silmät
elämästä kirkkaat

tunnet unesi
paremmin kuin itsesi
sinulla ei ole unia
ne ovat elämäsi
jossain kaukana
kuitenkin lähellä

älä katso sitä silmiin
sillä ei ole silmiä
---
naamio kasvoillasi
se on osa sinua
et edes tiedosta sitä enää
olet luonut itse itsesi

kaikki mitä sanot
kaikki mitä haluat
ovat käsikirjoitusta
osa suurta kokonaisuutta
elämää

keskiyöllä
juhlat päättyvät
kurpitsavaunu katoaa
lasikenkä hajoaa
naamiot riisutaan

mene pois
mene pois
lähde
älä tule takaisin

et kestä totuutta
et voi nostaa naamiota kasvoiltasi
se on osa sinua
et kestä totuutta
itsestäsi

kaikki vuodet valheessa
se elää sinussa
juo vertasi
ja syö sinua sisältäpäin

mikä on nimesi
mikset kuule ääntäsi
miksi etsit vastausta
vaikket ole kuullut kysymystä

tutkit tähtikuvioita
piirrät kiviin
levitoit
valehtelet itsellesi lisää
mikset tunnista kasvojasi
etkö kuule huutoasi
polyhymnia

tarina on jo päättynyt
loppuratkaisu oli alussa
et tiedosta sitä
mene pois

lopussa illusiosi särkyy
mikään ei ole mitään
mitään ei ole koskaan ollutkaan
silmistäsi katoaa elämä
etkä tiedä miksi

halusin jakaa nämä kanssanne.. en tiedä miksi

[[:]Kylkiluu[:]]

Vihan viljaa kasvatamme
kylvämme ja niitämme
sukupolvi toisensa jälkeen
korjaa katkeran satomme
Viinan vahva ohrapaula
vehnästä syytöksen vihneet
Rukiista kateuden karvas kruunu
kaurasta vaikeat nälkävuodet

Vihan vilja kestää routaa
saa kuivuudesta voimaa
menestyy katalilla soilla
leviää ruton lailla
Syksyllä sato korjataan
sen jyvät jauhoksi jauhetaan
vihan viljasta leivottu leipä
luo hidasta nälkäkuolemaa

[[:]Kylkiluu[:]]

Gaia

Kaunis kasvun lähde, emo iänikuinen
palvottu elämän antaja, maan inehminen nainen
unohdettu ja väheksytty, riiston välineeksi valjastettu
liiaksi kaikkea vaadittu, uinuvat rikkaudet kuiviin imetty
Kohtuuden unohtanut ihmiskunta ei sano kiitoksen sanaa
ei tyydy vähäiseen osaansa, lisää emolta halajaa
Ruoskittu ja riistetty elämänlähde kokee katovuosiaan
uupunein silmin katsoo suuruudenhulluja lapsiaan

[nyyyps]

Tuli mieleen yksinkertainen ystäväni vuosien takaa.
Se niin tulenpalavasti väitti ja sanoi ja valisti, että oikea kirjoitusasu on Gaya.
Hän on lukenu niin paljon aiheesta ja tietää paljon vaihtoehtouskonnoista, että sinnilläki kaiketi kirjotteli lehden sivuunki kaikkea Gaya-slogania, mitä ehti keksiä.

Hän tosiaan oli hieman yksinkertainen muutenkin.

[[:]Kylkiluu[:]]

En tiedä mistä tuli mieleen, mutta yhden exän äitimuori väitti joskus mulle kivenkovaan, että ei Peking vaan Beijing, kun tuosta Kiinan pääkaupungista puhe tuli. En minä kovasti väittänyt vastaan, olihan hän käynyt Beijingissä ja tunsi koko Kiinan kuulemma kuin omat taskunsa. Myöhemmin se sitten kertoi olevansa lähdössä Lontooseen ja minä hämmästelin, että eikö se ole London 

[nyyyps]

Hiiteen lusikat, kunnon spoon se pitää olla.